Asunnottomuuden vastuut poliittisissa ohjelmissa ja keskusteluissa vuosina 1987–2023

Abstract

Suomi on yksi harvoista valtioista, joissa asunnottomuuden kokonaismäärä on laskenut tasaisesti vuosikymmenten ajan. Vaikka suomalainen asunnottomuuspolitiikka on saanut kansainvälistäkin tunnustusta, on sitä toistaiseksi tutkittu varsin kapea-alaisesti. Tämä tutkimus avaa asunnottomuuspolitiikkaan uuden näkökulman tarkastelemalla sitä vastuun viitekehyksestä.

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa julkinen valta on perinteisesti kantanut suurta vastuuta kansalaisten hyvinvoinnista sekä asunnottomuuden kaltaisten sosiaalisten ongelmien torjunnasta. Viime aikoina hyvinvointivaltion raskasta vastuunkantoa on kuitenkin kritisoitu voimakkaasti, mikä on johtanut julkisten ja yksityisten vastuiden muutoksiin. Tämä tutkielma selvittää, miten vastuut ja niiden muutokset ovat näkyneet asunnottomuuspolitiikassa. Tutkimuskysymyksiä ovat:

1. Miten Suomen hallitukset ovat määritelleet asunnottomuuteen liittyviä vastuita? 2. Miten hallitusten käsitykset asunnottomuuteen liittyvistä vastuista ovat muuttuneet vuosina 1987–2023?

Tutkimuksen aineistona käytetään Holkerin hallituksen (1987–1991) sekä Rinteen ja Marinin hallitusten (2019–2023) aikaisia asuntopoliittisia ohjelmia ja eduskunnan täysistuntokeskustelujen puheenvuoroja. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineistoa analysoidaan ensin kokonaisuutena, jotta saadaan käsitys asunnottomuuspolitiikkaan sisältyneistä vastuista. Tämän jälkeen eri hallituskausilta kerättyjä aineistoja vertaillaan vastuukäsityksissä tapahtuneiden muutosten löytämiseksi.

Tutkimuksen tulosten mukaan vastuulla on ollut keskeinen rooli Suomen asunnottomuuspolitiikassa. Asunnottomuuden aiheuttamisesta on vastuutettu eniten rakenteellisia tekijöitä ja asunnottomuuden torjunnasta taas julkista valtaa. Vastuissa ja niiden jakamisessa on kuitenkin tapahtunut huomattavia muutoksia. Asunnottomuuden aiheuttamisen vastuut ovat monipuolistuneet, mutta asunnottomuuden syiden ja riskitekijöiden tuntemus on edelleen hyvin heikkoa. Asunnottomuuden torjunnan vastuut ovat muuttuneet entistä jaetummiksi ja epäselvemmiksi. Valtio on luopunut roolistaan asunnottomuustyön vahvana johtajana, ja vastuuta on hajautettu muun muassa kunnille ja järjestöille. Asunnottomuuden torjunnassa painotetaan entistä enemmän yksilöihin kohdistuvia palveluita rakenteellisten muutosten sijaan.

Politiikassa tapahtuneet vastuun muutokset saattavat hidastaa asunnottomuuden torjuntaa ja kasvattaa asunnottomuuden riskiä. Jotta asunnottomuutta saataisiin edelleen vähennettyä, tulisi asunnottomuuden torjuntaan liittyviä vastuita sekä tarkentaa että keskittää. Lisäksi asunnottomuuspolitiikassa tulisi tiedostaa nykyistä paremmin asunnottomuuden moninaiset syyt ja riskitekijät, jotta palveluita voidaan kohdentaa tehokkaammin. Tärkeää on myös, että asunnottomuuden torjunnassa hyödynnetään jatkossakin rakenteellisia keinoja yksilöihin kohdistuvien palveluiden ohella, jotta vältytään asunnottomien ihmisten liialliselta vastuuttamiselta.