Potilaan fyysinen rajoittaminen tehohoidossa

Abstract

Tehohoidossa potilaiden fyysisellä rajoittamisella pyritään yleisimmin estämään kriittisten hoitovälineiden irtoaminen. Tehohoidossa fyysinen rajoittaminen on tyypillisesti käsien kiinni sitomista ja kohdistuu erityisesti levottomiin ja kajoavassa hengityslaitehoidossa oleviin potilaisiin. Fyysisen rajoittamisen käyttäminen saattaa heikentää tehohoidon laatua, koska se pahentaa levottomuutta, lisää lääkkeellistä rajoittamista ja saattaa aiheuttaa potilaalle hoidon aikaisen traumaattisen kokemuksen. Myös rajoitusvälineiden teho estää hoitovälineiden irtoamista on tutkimusnäytön valossa kyseenalainen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata potilaiden fyysistä rajoittamista Suomessa aikuisten tehohoidossa ja tehohoitajien asenteita rajoittamista kohtaan. Tutkimus toteutettiin tammi-maaliskuussa 2021 tehohoitajille kohdennetulla kyselyllä, joka lähetettiin Suomen Tehohoitoyhdistyksen hoitajajäsenille. Kyselyssä asenteiden mittaamiseen käytettiin tehohoitoon muokattua versiota Maastricht Attitude Questionnaire -asennetestistä (MAQ, ©Bleijlevens, Wagner, Capezuti & Hamers 2012). Asennetestin viisiportaisessa Likertin asteikossa arvo 1 osoittaa kielteistä asennetta fyysistä rajoittamista kohtaan ja arvo 5 sallivaa asennetta. Tutkimusaineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Kyselyyn vastasi 149 tehohoitajaa (vastausprosentti 26.5). Fyysisen rajoittamisen yleisyydessä ilmeni huomattavia eroja vastaajien työyksiköiden välillä. Tehohoitajista 46 % arvioi potilaiden fyysistä rajoittamista esiintyvän heidän työyksikössään päivittäin tai useita kertoja viikossa ja 41 % arvioi sitä esiintyvän korkeintaan kahdesti kuukaudessa tai harvemmin. Potilaiden rajoittaminen oli hieman harvinaisempaa niiden vastaajien yksiköissä, joissa potilaiden fyysiseen rajoittamiseen oli lääkärin kirjallinen lupa (p=0.005). Tehohoitajien asenteen keskiarvo fyysistä rajoittamista kohtaan oli 3.31 (kh 0.51). Asenteiden ja rajoittamisen toteuttamisen välillä todettiin yhteys (rs = -0.23, p = 0.004). Erityisesti fyysisen rajoittamisen syitä painottavat asenteet olivat yhteydessä rajoittamisen toteuttamiseen (rs = -0.42, p < 0.001). Tehohoitajat, joilla oli lisäksi tiedekorkeakoulu-, YAMK- tai erikoissairaanhoitajan tutkinto, asennoituivat negatiivisemmin potilaiden fyysiseen rajoittamiseen. Tehohoitajille tulisi tarjota koulutusta fyysisen rajoittamisen riskeistä ja seurauksista sekä vaihtoehtoisista keinoista ja pyrkiä siten vaikuttamaan asenteisiin ja valmiuksiin käyttää muita menetelmiä. Tässä tutkimuksessa esiin tulleet rajoittamiselle vaihtoehtoiset keinot olivat monipuolisia hoitotyön keinoja, joilla pyrittiin muutoin kuin pakkokeinoin, huolehtimaan hoitovälineiden pysymisestä ja levottomuuden ehkäisemisestä. Koska vaihtoehtoisia hoitotyön keinoja toteuttamalla pystytään vähentämään fyysistä rajoittamista, on rajoittamisen esiintyminen tehohoidossa hoitotyön laatutietoa. Vertailutietoa rajoittamisen yleisyydestä tehohoidon yksiköissä voi käyttää hoidon laadun parantamiseen ja tiedolla johtamiseen.

The most common reason for physically restraining patients in critical care is to prevent the detachment of critical medical devices. Physical restraint in critical care typically involves restraining the upper limbs, especially with restless and mechanically ventilated patients. However, physical restraint may impair the quality of care because it exacerbates anxiety, increases chemical restraining and may cause a traumatic experience for patient. Furthermore, the scientific evidence is questionable for how effective the restraining devices are in preventing the detachment of the treatment devices. This master's thesis aims to describe physical restraint use with adult critical care patients in Finland and the attitudes of critical care nurses to physical restraints. The study was conducted with a questionnaire for critical care nurses sent to the nursing members of the Finnish Critical Care Association in January-March 2021. For attitude measurement, the study used a version of the Maastricht Attitude Questionnaire (MAQ, ©Bleijlevens, Wagner, Capezuti & Hamers 2012) that was modified for critical care. In a five-point Likert scale, score 1 indicates a negative attitude for using physical restraint and a score of 5 indicates a positive attitude. The research data were analyzed by using statistical methods. 149 critical care nurses responded to the questionnaire (response rate 26.5). The prevalence of physical restraining considerably varied based on the work units of the respondents. 46 % of critical care nurses estimated that physical restraint occurs in their unit daily or several times a week and 41 % estimated that it occurs no more than twice a month or less. Physical restriction of patients was slightly less common in medical teams in which a physician’s written permission for the restraint was used (p = 0.005). The average score in the nurses’ attitude measurement for physical restraint was 3.31 (SD = 0.51). A connection was discovered between attitudes and executing physical restraint (rs = -0.23, p = 0.004). Particularly more positive attitudes regarding the reasons of restraint use were related to physical restraint (rs = -0.42, p <0.001). The nurses with a higher academic degree were more negative about physically restraining patients. Critical care nurses should be provided training on the risks and consequences of physical restraint as well as information about alternative methods. The training would intend to influence attitudes and promote the readiness to use other methods. Alternatives to physical restraint in this thesis were versatile non-coercive methods that aimed to prevent detachment of the treatment devices and restlessness of patients. Therefore, the occurrence of physical restraint in critical care is a nursing-sensitive quality indicator. Comparative data on its prevalence in critical care units can be used to improve the quality of care and promote data-driven leadership.