Metsänkäytön kaavoituksellisen rajoittamisen korvauskysymykset

Abstract

Kunnalla on mahdollisuus kaavoituksellisin keinoin rajoittaa kiinteistönomistajan maankäyttöoikeutta. Alueidenkäyttölain (132/1999, AKL) 43 §:ssä säädetään toimenpiderajoituksesta, joka voidaan määrätä myös metsäalueelle. Toimenpiderajoitus ei kiellä kaikkien toimenpiteiden suorittamista alueella vaan edellyttää rakentamislain (751/2023, RakL) 53 §:ssä säädettyä maisematyölupaa maisemaa muuttavan maanrakennustyön, puiden kaatamisen tai muun näihin verrattavan toimenpiteen suorittamiseksi. Mikäli lupa evätään eikä maanomistaja voi käyttää aluettaan hyväkseen kohtuullista taloudellista hyötyä tuottavaan toimintaan, on julkisyhteisö velvollinen lunastamaan alueen tai suorittamaan haitasta korvauksen (RakL 54.3 §). Tutkielman tavoitteena on selvittää, milloin kunnan korvauskynnys ylittyy eli toisin sanoen mitä kohtuullisella taloudellisella hyödyllä laissa tarkoitetaan. Metsän käyttörajoituksesta aiheutuvan korvausvelvollisuuden, ja toisaalta myös maanomistajan korvausoikeuden, selvittämiseksi oikeuslähteitä tutkitaan tässä tutkielmassa lainopillisin menetelmin. Tutkielma keskittyy ympäristösekä maankäyttö- ja rakentamisoikeudelliseen lainsäädäntöön, aiheen kannalta merkityksellisiin lainvalmisteluaineistoihin, kirjallisuuteen sekä oikeuskäytäntöön. Tutkielmassa päädytään toteamaan metsänkäytön rajoittamiseen liittyvän korvausvelvollisuuden olemassaolon määräytyvän tapauskohtaisesti. Sääntelyn tulkinnanvaraisuuden ja niukan oikeuskäytännön valossa korvausvelvollisuuden syntymisestä ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Maanomistajien perusoikeuksien suojaamiseksi ja oikeusturvan takaamiseksi metsänkäytön rajoitusta koskevia korvauskäytäntöjä on tarve selventää lainsäädännön tasolla. Korvaussääntelyn uudistus selventäisi oikeustilaa myös altistamalla metsänkäytön rajoittamisen korvauskysymykset oikeustieteellisen tutkimuksen kohteeksi ja mahdollistaisi oikeuskäytännön syntymisen.