Kiertotalouden edistäminen ekosuunnitteludirektiivin avulla : Resurssitehokkuusnäkökulman vahvistaminen sääntelyssä
Ladataan...
983.63 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastelen sääntelyteoreettista tutkimusmetodia hyödyntäen kiertotalouteen
sisältyvän resurssitehokkuuden edistämisen mahdollisuuksia ekosuunnitteludirektiivissä.
Ekosuunnitteludirektiivi on Euroopan unionissa nähty potentiaalisena ohjauskeinona myös
muiden kuin energiaan liittyvien tuotteiden ympäristönäkökohtien sääntelylle ja kattavampien
kiertotalousnäkökulmien edistämiselle. Ensiksi tarkastelen voimassa olevan, energiaan
liittyvien tuotteiden, ekosuunnittelua koskevan sääntelyn toimintalogiikkaa ja vaikutuksia
interventioteorian avulla. Tämän pohjalta arvioin sääntelyyn liittyviä kehitysmahdollisuuksia
resurssitehokkuuden edistämiseksi. Lähteinä hyödynnän pääasiassa kansainvälistä
tutkimuskirjallisuutta ja unionin virallislähteitä.
Ekosuunnitteludirektiivi on edistänyt kustannustehokkaasti energiaan liittyviä tavoitteita, mutta
muihin tuotteiden ympäristönäkökohtiin liittyvät vaikutukset ovat jääneet vähäisemmiksi.
Direktiiviä voi kritisoida myös hitaasta ja jäykästä sääntelyprosessista. Tämä on osaltaan
vaikuttanut sen nojalla annettavien tuoteryhmiä koskevien täytäntöönpanotoimenpiteiden ja
vapaaehtoisten sopimusten sisältämien ekosuunnitteluvaatimusten tason riittämättömyyteen.
Tutkielmassa totean, että sääntelyä tulisi kehittää joustavammaksi ja nopeammin markkinoiden
muutoksiin reagoivaksi. Yhtenä mahdollisuutena sääntelyn joustavuuden lisäämiseksi
voitaisiin hyödyntää aiempaa enemmän vapaaehtoisia sopimuksia, joita on toistaiseksi käytetty
vain muutamien tuoteryhmien kohdalla.
Tutkielmassa todetaan, että resurssitehokkuuden edistämiseen liittyy ekosuunnittelusääntelyssä
useita kehitystarpeita. Täytäntöönpanotoimenpiteiden valmisteluun liittyvää metodia ja
vaikutustenarviointia tulisi kehittää paremmin resurssitehokkuutta huomioivaksi sekä
kiertotalouden asiantuntijuutta tulisi lisätä sidosryhmien kuulemisissa. Lisäksi on kehitettävä
riittävästi materiaalitehokkuutta koskevia standardeja, joilla voidaan helpottaa vaatimusten
asettamista ja mitattavuutta. Myös itse direktiivin muotoilussa on
resurssitehokkuusvaatimusten asettamista heikentäviä kohtia. Johtopäätöksenä tutkielmassa
todetaan, että ekosuunnittelusääntely on kiertotalousnäkökulmien ja resurssitehokkuuden
edistämiseksi edellä mainituista ongelmista huolimatta potentiaalinen keino, sillä
resurssitehokkuuteen on keskeistä kiinnittää huomiota jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa, jossa
voidaan optimoida esimerkiksi tuotteen kierrätettävyyteen ja kestävyyteen liittyviä tekijöitä.