Perusoikeusjärjestelmän kestävyys kriisitilanteessa : Tarkastelussa lainsäädäntö Uudenmaan rajan sulkemisen taustalla vuonna 2020

Abstract

Tutkielmassani selvitän, miten koronapandemian aikana perusoikeusjärjestelmän kestävyys toteutui Uudenmaan rajasulun aikaisissa toimissa, ja kuinka liikkumisrajoitusten lainsäädäntö toteutettiin. Tutkielmassa nostan esille hallituksen kaavaileman lakiehdotuksen yleisestä liikkumisrajoituksesta ja vertaan sitä Uudenmaan liikkumisrajoituksiin. Koronapandemian aikana Suomeen julistettiin poikkeusolot, joissa on aina kyse vakavasta yhteiskunnallisesta kriisitilanteesta. Liikkumisrajoitusten käsittelyllä on laaja yhteiskunnallinen merkitys, sillä rajoitukset olivat hyvin pitkälle meneviä yksilön perusoikeuksien rajoituksia. Poikkeusolot testasivat, kuinka perustuslakivaliokunnan säädösvalvonta kykeni turvaamaan perusoikeuksien asemaa. Koronapandemia koetteli perusoikeusjärjestelmän kestävyyttä ja oikeusvaltion toimivuuden turvaamista. Aineistona tutkielmassani käytän oikeuskirjallisuuden lisäksi, eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisua ja vuosikertomusta, perustuslakivaliokunnan mietintöjä ja lausuntoja sekä muita lainvalmisteluaineistoja. Tutkielmani metodi on lainsäädäntötutkimuksen ja tapaustutkimuksen yhdistelmä. Tapaustutkimukseni kohdistuu Uudenmaan maakunnan rajan sulkemiseen keväällä 2020. Lainsäädäntötutkimuksella tutkin Uudenmaan rajasulun taustalla vaikuttanutta lainsäädäntöä, ja miten Suomen perusoikeusjärjestelmän kestävyys toteutui tässä kriisitilanteessa. Lisäksi nostan esille suunnitellun yleisen ulkonaliikkumiskiellon ja vertailen lain sääntelyä Uudenmaan rajasulun tapaukseen. Tutkielmani osoittaa sen, että liikkumisrajoitusten lainvalmistelu koronapandemian aikana on ajoittain ollut haparoivaa. Lainsäädäntöä toteutettiin poikkeuksellisen nopealla aikataululla, ja tästä johtuen yksilön perusoikeuksiin puututtiin merkittävästi. Uudenmaan rajasulun aikaisessa lainsäädännössä jouduttiin punnitsemaan perusoikeuksia, kun vastakkain olivat terveydenhuollon kantokyvyn ja yksilön hoitoon pääsyn turvaaminen ja toisaalta taas liikkumisvapaus ja siihen liitännäiset perusoikeudet. Ajoittain julkisen vallan toiminta oli irrallista ja sekaannusta aiheuttavaa, jolloin sekä rajoitusten kohteena olevan väestön, että rajoituksia toimeenpanevien viranomaisten, oli vaikea ymmärtää sääntelyn kokonaisuutta. Perusoikeusjärjestelmän kestävyys oli koetuksella. Pandemiasta opitun tiedon perusteella voidaan todeta, että kyky sietää kriisejä ja sopeutua niihin, vaatii valtiovallalta varautumisen lisäksi uudistumista niin ajattelu- kuin toimintavoissakin.