Terveystiedon opettajat ravitsemuskasvattajina : Mitä ravitsemuksesta opetetaan nykypäivän tietotulvassa?

Abstract

Erilaiset episteemiset kysymykset, kuten se mitä pidämme luotettavana tietona, ohjailevat opettajien toimintaa ja opetusta. Vahvasti internetiin siirtynyt tiedonhaku tarjoaa niin uusia mahdollisuuksia kuin uusia haasteitakin. On vaikeaa arvioida, mikä on oikeaa ja luotettavaa tietoa. Ravitsemus on tunteita herättävä aihe, joka koskettaa erityisesti terveystiedon opettajia. Mediassa maallikot ja alan asiantuntijat kiistelevät valtion ravitsemussuositusten oikeellisuudesta. Samalla ympäri maailmaa julkaistaan erilaisia ravitsemukseen liittyviä tutkimuksia, joiden tulokset voivat olla hyvinkin ristiriitaisia. Opettajat opettavat opetussuunnitelman mukaan, joka kehottaa valtakunnallisten suositusten lisäksi trendien läpikäyntiin. Valtakunnalliset suositukset perustuvat mittaviin pitkittäistutkimuksiin, mutta uudet tutkimukset tuovat esille uudenlaisia näkökulmia ravitsemukseen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten terveystiedon opettajat suhtautuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin, paljonko he tuovat esiin muita ruokavalioita ja millaisiin lähteisiin he luottavat opetusta järjestäessään. Lisäksi tarkasteltiin, miten opettajat suhtautuvat kiisteltyihin ravitsemuskysymyksiin. Tutkimus toteutettiin lähettämällä opettajille puolistrukturoidut kyselylomakkeet kevään 2016 aikana. Tutkimukseen osallistui 30 terveystiedonopettajaa ympäri Suomea.

Tulosten mukaan opettajat suhtautuvat varsin positiivisesti ravitsemussuosituksiin, vaikka myös kritisoijia löytyy. Nekin opettajat, jotka eivät itse syö suositusten mukaisesti kokevat kuitenkin velvollisuudekseen opettaa niiden mukaan. Terveystiedonopettajat kokivat tehtäväkseen välittää luotettavaa tietoa, minkä vuoksi he olivat hyvin kriittisiä lähteiden käytöstä. Osa vastaajista kertoi suoraan, etteivät he osaa muodostaa mielipiteitä pinnalla olevista trendeistä, koska ovat lukeneet niistä ristiriitaista tietoa. Kaikkiaan terveystiedon opettajat olivat varsin arkoja kyseenalaistamaan ravitsemussuosituksia ja laajentamaan oppisisältöä, vaikka opetussuunnitelma onkin ravintoasioiden osalta varsin väljä. Opettajien varovaisuuteen vaikuttaa todennäköisesti ravitsemukseen liittyvän tutkimustiedon ristiriitaisuus sekä niin opetuksen suunnitteluun kuin itse opetukseen käytettävissä oleva aika. Näyttää siltä, että vaikka mediassa uskalletaan jo rohkeasti kritisoida auktoriteettien luomia malleja, ei sama ilmiö ulotu vielä koulumaailmaan.