Tahdosta riippumattomaan hoitoon määrättyjen potilaiden oikeusturvan muutos X v. Suomi -ratkaisun jälkeen

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan potilaan oikeusturvan muutoksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vuonna 2012 antaman langettavan X v. Suomi -tuomion jälkeen. Tuomion seurauksena paljastui pakkohoidon jatkamispäätöksen antamismenettelyyn ja tahdosta riippumattoman lääkinnän muutoksenhakumenettelyyn liittyviä puutteita kansallisessa lainsäädännössä. Tämä käynnisti yli 10 vuotta kestäneen prosessin, jossa puutteet pakkohoidon ja pakkolääkinnän potilaiden saamassa oikeusturvassa pyrittiin korjaamaan.

Tutkimuksessa selvitetään, mitä lainsäädännön puutteita X v. Suomi -tapauksessa havaittiin ja millä tavalla tuomioon reagoitiin kansallisesti. Tuomion antamisen jälkeiseltä ajalta on löydettävissä useita merkittäviä kansallisia ratkaisuja niin alemmista oikeusasteista, kuin korkeimmasta oikeudesta. Oikeustila ajautui kohti epäyhtenäistä laintulkintaa ja potilaiden yhdenvertaisuus sekä oikeusvarmuus kärsi tältä osin. Myös näihin ongelmiin vastattiin lainsäädännön selkeyttämispyrkimyksillä. Suomessa tehtiin useampia lakimuutoksia tuomion johdosta. Tutkimuksessa arvioidaan, millä tavalla lakimuutoksilla onnistuttiin vastaamaan havaittuihin oikeusturvapuutteisiin ja oikeuskäytännön epäjohdonmukaisuuteen. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan, minkälaista mahdollista sääntelytarvetta jäi vielä jäljelle.

Tutkimusote on oikeusdogmaattinen. Ensimmäinen tutkimuskysymys selvittää oikeustilamuutoksia ratkaisun seurauksena, ja toinen tutkimuskysymys puolestaan arvioi muutosten onnistuneisuutta sekä tunnistaa jäljelle jääneitä ongelmakohtia ja puutteita. Tutkimus pohjautuu vahvasti kansalliseen ja kansainväliseen oikeuskäytäntöön, oikeuskirjallisuuteen, oikeudellisiin ja lääketieteellisiin artikkeleihin sekä lainsäädännön esitöihin.

Tutkielma osoittaa, että kriittisimpiin oikeudellisiin ongelmiin ja lainsäädännön puutteisiin onnistuttiin lakimuutosten kokonaisuudella vastaamaan. Erityisesti viimeisin vuoden 2024 lakimuutos tehtiin kuitenkin kansainvälisen painostuksen alaisena kiireessä, jopa hätäisesti. Tämän seurauksena teemaan liittyen jäi avoimia kysymyksiä ja kehitystarpeita muun muassa liittyen siihen, missä toimielimessä tahdosta riippumattoman lääkinnän muutoksenhaku ensisijaisesti käsitellään. Lainsäädännön muutos oli ylipäätään erityisen altis kritiikille. Nähdäkseni kansalliseen sääntelyyn voidaan odottaa tulevaisuudessa vielä muutoksia tahdosta riippumattoman hoidon ja tahdonvastaisen lääkinnän osalta.