Naisen huivi – pukeutumalla rakennettua kulttuuriperintöä

Abstract

Tämä tutkimus on tuotettu jatkumona Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijoiden toteuttamalle Osa Minua -näyttelylle, joka toteutettiin yhteistyössä Porin kaupungin kanssa. Tutkimuksessa on käytetty aineistona näyttelyä varten tehtyjä haastatteluja, joissa kysyttiin yhdentoista naisen suhteesta huiviin. Seitsemän naisista oli turvapaikanhakijoita ja neljä suomen kansalaisia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan naisten haastatteluja laadullisen tutkimuksen menetelmin, ja tutkitaan kuinka naisten huivit ja niille asettamat merkitykset viestivät heidän identiteeteistään ja kulttuuriperinnöstään. Tutkimuksen viitekehys kulkee esinesuhteiden, identiteetin, pukeutumisen viestinnän sekä kulttuuriperinnön kautta. Tutkimus on tärkeä lisä pukeutumis- ja identiteettitutkimusten joukossa, sillä se yhdistää kahta eri pukeutumiskulttuuria, islamilaista ja länsimaalaista. Identiteetin viestimistä tutkitaan seuraavien kysymysten kautta: Miksi näille naisille juuri huivi on tärkeä osa heidän identiteettiään ja miten se tuo sitä ilmi? Kuinka he sitä kantavat ja mistä se on saanut alkunsa? Mitä saamme tietää näiden naisten identiteetistä tarkastelemalla vain heidän huivinsa käyttöä ja siihen liitettyjä sosiaalisia, kulttuurisia ja historiallisia merkityksiä ja viestejä? Millainen on huivin kulttuuriperintöprosessi vai onko sitä? Esiin tulleet eettiset haasteet, kuten turvapaikanhakijoiden haastattelu ja tulkinta sekä näyttelyyn tarkoitetun haastattelurungon sovellus omaan tutkimukseen on käsitelty luvussa 1.4.1 Aineiston keruu. Tutkimustuloksena huivit ilmensivät ja viestivät naisten identiteettejä monella tavalla. Uskonnollinen identiteetti tuli vahvana esiin huivin kautta, jossa samalla naiset kertoivat oman kulttuurinsa huivin kulttuuriperinnöstä ja historiasta. Huivit olivat naisilla myös tärkeitä tyylin ilmaisijoita, ja valitsivat huivin kankaan, muodon ja värin muiden vaatteiden sekä tunnetilansa mukaan. Useille oli tärkeää välittää omaa iloa muille huivin välityksellä. Monet kokivat yhteiskunnan arvostelevan muiden pukeutumista ja vasta iän myötä ovat uskaltaneet kunnolla käyttää huivia kuin haluavat. Huivit eivät koostaneet yhtenäistä kulttuuriperintöprosessia, mutta jokainen nainen tuotti omaa perintöään, jota halusi jatkaa eteenpäin uusille sukupolville.