Kohtalonkysymyksenä kestävyys : Kuinka kehittää Suomen eläkejärjestelmää
1.57 MB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset740
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Samoissa tuulissa seilaavat myös
rakentamamme instituutiot. Tyynellä säällä aalloista pilkottavan karikon näkee pitkältä, mutta
epävarmuuden pilvien kasaantuessa horisonttiin pätevä kapteeni tietää, että vahvarakenteisenkin
laivan kurssia kannattaa korjata ennen kuin löytää itsensä myrskyn silmästä.
Laskeva syntyvyys on ollut globaali trendi teollistuneissa maissa 1900-luvun puolivälin jälkeen.
Suomessa syntyvyys laski merkittävästi 1970-luvun alkuun mennessä ja uusin sukellus alkoi
2010-luvulla. Väestön elinajanodote on samaan aikaan kasvanut merkittävästi parantuneen
terveydenhuollon ja terveystiedon takia. Enää emme vuoraa talojamme asbestilla. Suomi nousi
sotien jälkeen köyhästä maatalousyhteiskunnasta yhdeksi maailman rikkaimmista valtiosta.
Rikastuva Suomi halusi tarjota vanhuksilleen toimeentulon ja siksi se alkoi maksamaan heille
eläkkeitä. Koska rahaa ei vielä ollut kerääntynyt kasaksi asti, eläkkeet oli helpointa rahoittaa
työssäkäyvien palkasta perittävällä maksulla. Heitä onneksi riitti; 1960-luvulla yli kolme kertaa
enemmän suhteessa eläkeikäisiin kuin nykyään. Talouskasvun hedelmiä haluttiin jakaa kaikille
ja etuusperusteinen jakojärjestelmä tarjosi tähän oivan työkalun. Eläkettä maksettiin työuran
viimeisten vuosien palkkojen perusteella inflaatiolta suojattuna. Syntyvyyden lasku ja
elinajanodotteen kasvu tekivät perustuksista kuitenkin kaltevat ja niitä on korjailtu uudistuksilla
1990-luvulta alkaen.
Vuonna 2005 tehtiin suuri korjaus kurssiin ja käännöstä jatkettiin vielä vuonna 2017. Tehdyt
uudistukset eivät kuitenkaan ole nykytutkimuksen valossa täysin onnistuneita tai täysin riittäviä.
Kiertoreitti oli valittu huonosti ja myrsky häämöttää edelleen horisontissa. Ruotsi, Saksa, Kanada
ja Japani ovat kohdanneet samanlaisia haasteita kuin Suomi, mutta ne käänsivät kurssiaan eri
suuntaan tehdessään omia uudistuksiaan 1990–2000-luvuilla. He päättivät tehdä sumuisissa
oloissa suurten muutosten sijaan mieluummin pienempiä ajantasaisia korjausliikkeitä.
Tässä tutkimuksessa pyritään kartoittamaan Suomen eläkejärjestelmän reitillä olevia karikoita ja
etsimään keinoja navigoida niiden lomitse. Tutkimuksessa käydään aluksi läpi teoriaa
eläkejärjestelmistä ja niihin kohdistuvista riskeistä, jonka jälkeen nämä konseptit sidotaan kiinni
Suomen nykymuotoiseen eläkejärjestelmään. Eläkejärjestelmän ja eläkemaksujen
toimintamekanismeihin perehdytään syvemmin, jonka jälkeen tarkastellaan pitkän aikavälin
ennusteita. Lopuksi Ruotsin, Saksan, Kanadan ja Japanin esimerkkien perusteella muodostetaan
Suomen eläkejärjestelmään sopiva vakautusmekanismi, jonka vaikutuksia tarkastellaan
simulaatiolaskelmissa. Tutkimuksen perusteella eläkejärjestelmää tulisi uudistaa jakamaan
paremmin riskejä. Tämä onnistuu käytännössä uudistamalla rahastoinnin periaatteita sekä
ottamalla käyttöön vakautusmekanismi. Vakautusmekanismin voi sitoa eläkemaksutasoon ja
eläkkeiden korvausasteeseen palkoista. Poliittisella harkinnalla voidaan asettaa parametrit
halutuille tasoille, jonka jälkeen järjestelmä voi kellua vapaasti.
Ei tarvitse mennä läpi harmaan kiven, kun muistaa, että kaikki onnistuu hyvin, jos käymme aina
käsiin järkevällä mielellä.