European Country Clusters of Transition to Adulthood

Abstract

The purpose of this study is to perform a cross‐country comparison of the transition‐to‐adulthood patterns and timings of young adults and analyse the relationship between these patterns and timings. Another aim is to gain new insight on late transitions and to clarify the concept of incomplete transitions affecting young Europeans’ life courses. Based on these distinct points of view, the main goal is to construct transition‐to‐adulthood patterns describing the current situation in 20 European countries. Transition to adulthood has been widely discussed as a general subject, but there is a lack of systematic and comparative empirical research covering the combination of events constituting the transition‐ to‐adulthood process. This study contributes to filling this gap. This is done by using two main data sets: the European Social Survey (ESS) data set (2006/2007) and the European Union Statistics on Income and Living Conditions (EU‐SILC) data set (2012). Cross‐country statistical data have also been obtained from Eurostat, the OECD Family Database and the UNECE Statistical Database.

In general, the transition‐to‐adulthood process of all young adults involves leaving the parental home, entering the labour market, forming a partnership, and childbearing and childrearing. However, adult status can be achieved through a number of different routes, the duration of the voyage varies widely and transition paths are increasingly being replaced by de‐standardised and prolonged ones which not only take longer to walk through but are also diversified and individualised. Late and incomplete transitions have also come to stay, and it may be time to question the role of demographic adulthood markers. It has already been suggested that the most important markers of adulthood are those that represent becoming independent from others and learning to stand alone as a self‐ sufficient individual.

The results of this thesis show that there is variation between European countries in terms of young adults’ transition processes, although similarities can also be observed. These differences between countries and between the clusters that have been created are not a surprise: despite the closeness and commonalities of the 20 European countries included in this study, their institutional arrangements, economies and cultures are diverse. There are also clear differences between the transition‐to‐adulthood clusters formed in this study and the groupings used in earlier studies. Country groupings used in previous studies are normally based on a welfare‐regime‐type model that clusters groups of countries according to a specific rationale. Ultimately, most of the results of this study indicate that this rationale does not provide the most suitable approach for building different transition‐to‐ adulthood clusters or models. The results unambiguously show that the indicators the transition‐to‐adulthood classification is based on have an enormous impact on transition‐to‐adulthood groupings. The indicators may even prove to be decisive. Nevertheless, the results of this study clearly indicate that it is difficult to produce credible and comprehensive generalizations about transition‐to‐adulthood patterns. The only exception is provided by the Nordic countries (with some minor exceptions): in spite of the approach used, young adults in these countries seem to follow quite similar transition patterns. Southern European Portugal and Eastern European Bulgaria also seem to have many similarities throughout the analyses of this study.

Since the differences between regions, and even between countries, are rather substantial, Europeans will almost certainly continue to follow divergent patterns in their transition‐to‐adulthood processes. Currently, young adults’ transition processes are more challenging than before as they are being made in a social and economic context that is extremely insecure and unstable. The effects of the economic crisis, which began in 2008, have hit young Europeans particularly hard. This means that the management of transition‐to‐adulthood processes needs to be improved. At the European level, there are already many good practices to follow. European heterogeneity, however, makes it very challenging to propose common guidelines that could be applied in all countries.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan eurooppalaisten nuorten aikuisten siirtymää aikuisuuteen. Aihetta lähestytään monesta eri näkökulmasta: työn empiriaosuuden alussa pohditaan, mitkä aikuistumiseen liitettävät demografiset siirtymät kuvastavat aikuisuutta, mitkä eivät. Analyysiä jatketaan tutkimalla, milloin nämä eri siirtymät ajallisesti tapahtuvat. Näiden tarkasteluiden jälkeen kartoitetaan, mikä yhteys siirtymien tärkeänä tai tarpeettomana pitämisellä on siihen, milloin siirtymät konkreettisesti tapahtuvat. Monien aiempien tutkimusten tapaan tässäkin tutkimuksessa osoitetaan, että useat siirtymät tapahtuvat verrattain myöhään. Siksi empiriaosuuden lopuksi tarkastelu keskittyy myöhäisiin sekä keskeneräisiin ja vaillinaisiin siirtymiin. Näitä eri näkökulmia käyttäen rakennetaan erilaisia aikuisuuteen siirtymisen maaryhmiä. Tutkimuksen empiirisinä aineistoina käytetään European Social Survey (ESS) ‐aineistoa vuosilta 2006 / 2007, European Union Statistics on Income and Living Conditions (EU‐SILC) ‐aineistoa vuodelta 2012 sekä tilastoaineistoja Eurostatilta, OECD:ltä ja UNECE:ltä eri vuosilta. Tutkimus käsittää 20 Euroopan maata.

Perinteisesti tarkasteltuna aikuistumiseen liitettäviä siirtymiä ovat muutto pois lapsuudenkodista, siirtyminen opinnoista työelämään, parisuhteen solmiminen ja lapsen hankkiminen. Nuorten elämänkulku on kuitenkin poikennut viime vuosina aikuistumisen perinteisestä mallista. Enää erilliset siirtymät eivät välttämättä tapahdu tietyn ikäisinä, tietyssä odotetussa, normien mukaisessa järjestyksessä, vaan aiempaan verrattuna myöhempään tai ne jäävät kokonaan toteutumatta. Siirtymä aikuisuuteen on nykyään monelle eurooppalaiselle nuorelle asteittain etenevä, yksilöllinen prosessi. Muutosten seurauksena on myös alettu pohtia, kuvastavatko perinteiset siirtymät enää nykytilannetta. Aikuisuuteen siirtymisen keskeisinä merkkeinä onkin esitetty olevan ennemmin esimerkiksi kyky huolehtia itsestään tai kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että siirtymä aikuisuuteen eroaa merkittävästi Euroopan maiden välillä, mutta tietyissä maissa näkemykset ja toimintatavat muistuttavat toisiaan. Näkökulmasta riippumatta yhteneväisiä piirteitä on havaittavissa vain Pohjoismaiden välillä (Suomi, Ruotsi, Norja, ja Tanska osassa analyyseistä). Tämän lisäksi portugalilaisten ja bulgarialaisten nuorten aikuisten ajatuksissa ja käyttäytymisessä on löydettävissä yhteneväisyyttä. Kuitenkaan ylipäänsä se, että maiden välillä ilmenee eroja ja se, että analyysien perusteella muodostetut maaryhmittymät eroavat toisistaan, ei ole yllätys. Eurooppa on edelleen hyvin heterogeeninen, eivätkä kansalliset erot ole kadonneet globalisaation myötä. Nuoren aikuisen aikuistumisen mahdollisuuksia ohjaavat kussakin maassa esimerkiksi institutionaaliset järjestelmät, hyvinvointivaltio, perhe, työmarkkinat ja koulutusjärjestelmä sekä kulttuuriset perinteet.

Tämän tutkimuksen tulokset eroavat selkeästi myös aiemmista tutkimustuloksista. Vertaileva tutkimus aihepiiristä on perinteisesti hyödyntänyt maaryhmittelyissään klassista hyvinvointiregiimiluokittelua. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat yksiselitteisesti, että kyseinen lähestymistapa ei ole käyttökelpoisin, kun tehdään vertailevaa aikuisuuteen siirtymisen tutkimusta. Käytetty näkökulma ja käytettävät indikaattorit määrittävät keskeisesti sen, miten maat ryhmittyvät toisiinsa. Tutkimuksessa havaittavat erot eri maiden välillä antavat aiheen epäillä, että eurooppalaisten nuorten siirtymät aikuisuuteen olisivat jatkossakaan samanlaisia eri maissa. Aikuisuuden saavuttamisen haasteet ovat tällä hetkellä erityisen näkyvät, sillä vuonna 2008 alkanut taloudellinen taantuma iski erityisesti nuoriin – tietyissä maissa vieläpä erityisen voimakkaasti. Euroopan tasolla on kuitenkin monia hyviä käytäntöjä nuorten aikuisten aikuistumisen tueksi, mutta kuten todettu, yhteisten suuntaviivojen hahmottaminen tulee olemaan jatkossakin haastavaa.