Vakuuden takaisinsaanti TakSL 14 §:n perusteella factoringluotonsaajan konkurssitilanteessa

Abstract

Notaarityön aiheena on TakSL 14 §:n vakuuden takaisinsaantiedellytysten tulkinta factoringluottoa saavan yrityksen konkurssitilanteessa. Notaarityön tarkoituksena on selvittää, millaisia tulkintavaihtoehtoja TakSL 14 §:lle on factoringin yhteydessä esitetty, mitkä seikat puoltavat kutakin vaihtoehtoa ja millainen tulkinta olisi perustelluinta omaksua. Tutkimus on metodiltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuksen keskeisinä kirjallisuuslähteinä toimivat muun muassa Kaiston ja Tuomiston artikkeli Vakuuden peräyttämisestä erityisesti factoringin näkökulmasta (2018) sekä Reinilän pro gradu -tutkielma TakSL 14 §:n tulkinnasta factoringpanttauksen näkökulmasta (2023). Oikeuskäytännön osalta keskiössä on erityisesti ratkaisu KKO 2017:64. Notaarityössä katsotaan perustelluksi, että TakSL 14 §:n takaisinsaantiedellytyksiä arvioidaan factoringin yhteydessä niin sanotun vakuusmassa-ajattelun pohjalta saatavakohtaisen arvioinnin sijaan. Notaarityö päätyy siihen johtopäätökseen, että vakuuden peräytymiseen TakSL 14 §:n vanhasta velasta annettua vakuutta koskevalla perusteella on suhtauduttava pääsääntöisesti kielteisesti, mutta poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa vakuusmassan arvo on kasvanut kriittisenä aikana ennakoimattomalla ja poikkeuksellisella tavalla. TakSL 14 §:n julkivarmistuksen viivästymistä koskevan perusteen osalta peräytyminen katsotaan mahdolliseksi tilanteessa, jossa aiempien maksamatta jääneiden saatavien ennen kriittisen ajan alkamista luomaa vakuusvajetta korvataan kriittisenä aikana siirretyillä uudemmilla saatavilla. Perustelluimpana pidetään tätä Kaiston ja Tuomiston factoringmyönteisen tulkinnan heikoksi vaihtoehdoksi nimeämää tulkintaa, sillä se tasapainottaa parhaiten factoringin erityispiirteet sekä takaisinsaantilain tavoitteet.