"Eikä sillä ole väliä miltä näyttää, kun on itsevarma." : 6.-luokkalaisten tyttöjen ja poikien käsityksiä kehonkuvasta

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten tyttöjen ja poikien käsityksiä kehonkuvasta ja kouluympäristön merkittävistä tekijöistä myönteisen kehonkuvan tukemiseksi. Myönteinen kehonkuva tukee kokonaisvaltaista terveyttä, mutta tyytymättömyys omaa kehoa kohtaan on yleistä etenkin nuoruuden ikävaiheessa siihen lukeutuvien fysiologisten muutosten seurauksena. Myönteisen kehonkuvan tukemisen tavoite on selkeä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa, ja kouluympäristön keinoja puuttua kehotyytymättömyyden aiheuttajiin on aiheellista selvittää.

Tämä fenomenologiseen tutkimusperinteeseen nojautuva tutkimus on tutkimusotteeltaan laadullinen, ja sen aineisto kerättiin eläytymismenetelmällä. Erään varsinaissuomalaisen koulun kuudesluokkalaisille (n = 67) osoitettiin kullekin yksi neljästä eri kehyskertomusvariaatiosta, jonka pohjalta he muodostivat kirjoitelman joko kehotyytyväisyyteen tai kehotyytymättömyyteen eläytyen. Kehyskertomuksissa varioitiin toisaalta henkilön sukupuolta, toisaalta hänen suhtautumistaan omaan, peilistä havainnoituun ulkonäköönsä. Kirjoitelmat analysoitiin kolmivaiheisella laadullisella sisällönanalyysilla.

Tutkimustulosten mukaan kuudesluokkalaisten käsitykset kehonkuvasta keskittyvät kehon fyysiseen olemukseen, kehon aiheuttamiin tunteisiin ja ajatuksiin, vertaisten hyväksyntään sekä informaation tulkintaan. Kouluympäristön merkityksellisiä tekijöitä kuvaaviksi teemakokonaisuuksiksi puolestaan nousivat koulun formaali toiminta, kiusaaminen, vertaiset ja liikunta. Sukupuolten välillä oli eroja sekä käsityksissä kehonkuvasta että kouluympäristön merkityksellisistä tekijöistä. Käsitykset kehonkuvasta erosivat pienikokoisuuteen suhtautumisessa, liikunnan tärkeydessä, yksittäisiin kehonosiin keskittymisessä sekä toiveissa ulkonäköön kytkeytyvien kehujen antajasta. Kouluympäristön merkityksellisiä tekijöitä tarkasteltaessa eroksi nousi, että ainoastaan pojat huomioivat liikunnan ilmiön kirjoitelmissaan.

Tutkimustulokset osoittavat, ettei ole yhdentekevää, miten kehonkuvaa koulussa käsitellään. Tarve ilmiön huomioimiseen on selvä. Nuoret kaipaavat työkaluja esimerkiksi median tulkitsemiseen sekä oman arvon ymmärtämiseen ulkonäöllisistä tekijöistä riippumatta. Sukupuolten välisten erojen sekä nuorten itse tarjoamien kehonkuvan tukemisen keinojen huomioonottaminen opetuksessa on perusteltua. Lisäksi koulun rooli kiusaamiseen puuttujana sekä terveiden vertaissuhteiden havainnoijana on ilmeinen. Jatkossa kehonkuvan ympärille keskittyvän tutkimuksen tulisi tukea ymmärrystä ilmiöstä kouluympäristössä sekä tarkastella opettajien pätevyyttä ja keinoja oppilaiden myönteisen kehonkuvan tukijana.