LÄSNÄOLO NÄYTTELIJÄN TAITONA JA OPPIMISEN ONGELMANA : Näyttelijän läsnäolon käsittely teatterin taiteellisen tutkimuksen väitöskirjoissa

Abstract

Tutkimus tarkastelee läsnäoloa näyttelijän taitona sekä oppimisen ongelmana. Tarkoituksena on tarkastella läsnäolon sanoittamista, tulkita läsnäolokäsityksiä läsnäolotarinoiden kehikossa sekä luodata läsnäolotarinoiden yhteyttä näyttelijäntyön oppimiseen. Läsnäolotarinat konstruoidaan kahdestatoista teatterin taiteellisen tutkimuksen väitöskirjasta sekä yhdestä lisensiaattityöstä. Tutkimusmetodina käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä täydennettynä narratiivisella otteella. Tutkimus sijoittuu teatteripedagogiikan kentälle.

Läsnäolotarinat luovat monipuolisen kuvan läsnäolokäsityksistä. Ne antavat sangen eri perustat ja kuvaukset läsnäololle. Yksi tarinoista keskittyy häiritsevien ajatusten poistamiseen, yksi käsittelee tyhjentynyttä mieltä, yksi vaaran tunnetta ja kuilun partaalla olemista, yksi ylivertaista ruumiillista taitoa, yksi aitoa dialogia, yksi esitystaiteellisista elementtien rakentamaa illuusiota, yksi kontaktia, impulssia ja flowta sekä yksi aitoa tunnetta ja toisaalta myös aidon minän löytämistä. Kriittisiä näkökulmia läsnäoloon ei juurikaan esiinny. Läsnäolo nähdään tavoittelemisen arvoisena asiana.

Keskeisenä havainnoksi nousee se, että teatterin kehitys ja käänne draama jälkeiseen teatteriin näkyy selvästi läsnäolotarinoissa. Draaman jälkeisen teatterin aika on esille neljässä tarinassa. Näissä korostuu ruumiillisuus, kohtaaminen ja esityksen elementeillä pelaaminen. Toisaalta myös ”perinteisemmät” draamateatterin ajatukset saavat sijansa tarinoissa.

Läsnäolotarinat luovat laajan näkymän esitystaiteen kentälle ja esiintyjän olemiselle näyttämöllä. Näin ne myös luotaavat sangen erilaisia polkuja näyttelijäntyön oppimiselle.