Queer-näkökulmia Parikkalan patsaspuistoon : Tekijä, teos, kokija

Abstract

Tutkielmani tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, millä tavoin Parikkalan patsaspuistoa ja sen tekijää Veijo Rönkköstä (1944–2010) voidaan tulkita queer-näkökulmasta. Tutkielma avaa queerin sekä ITE-taiteen käsitteitä ja suhteuttaa niitä toisiinsa. Lisäksi tutkimus jakautuu tekijän, teoksen ja kokijan osuuksiin, joissa nostan esille tekijän ja teoksen heteronormatiivisuutta haastavia piirteitä ja pohdin patsaspuiston kokijan roolia ja tulkintoja suhteessa queeriin. Tutkielmani tavoitteena on samalla osoittaa queerin avoimuus ja määrittelemättömyys sekä queer-tutkimuksen mahdollisuus riippumatta kohteen tai tutkittavan henkilön koetusta seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Tutkielmassani yhdistelen sukupuolentutkimuksen ja taidehistorian tutkimuskirjallisuutta pohtiessani Rönkkösen identiteettiä ja queerin ilmaisua hänen taiteessaan. Havainnollistan heteronormatiivisuutta ja sen seksuaali- ja sukupuolijärjestelmää sekä queerin käsitettä suhteessa patsaspuistoon muun muassa Leena-Maija Rossin sekä Harri Kalhan tekstien avulla. Viittaan toiseutta ja toiseuden kokemuksia pohtiessani myös esimerkiksi Mika Hannulan tulkintoihin Julia Kristevan teksteistä.

Havainnollistan tutkimuskirjallisuuden avulla sitä, kuinka Veijo Rönkkönen edusti vaihtoehtoista tapaa elää ja toteuttaa itseään kieltäytymällä heteronormatiivisen yhteiskunnan odotuksista ja ihanteista, ja kuinka hän ei tavoitellut ’oikeanlaista’ hegemonista miesmaskuliinisuutta ja heteroseksuaalisuutta. Nostan esille myös Rönkkösen veistosten sukupuoli- ja seksuaalijärjestystä rikkovaa olemusta sekä sitä, kuinka patsaspuisto teoskokonaisuutena on queerin identiteetin ilmaisua ja tarjosi turvallisemman tilan tekijänsä toiseudelle, kuten se myös nykyään tarjoaa kokijoilleen mahdollisuuden pohtia toiseutta ja yhteiskunnan heteronormatiivisia rakenteita. Pohdin tutkielmassani kokijan osuutta teoskokonaisuuden merkitysten luomisessa ja sitä, kuinka yhtäältä patsaspuistossa voi kokea voimaannuttavaa samastumista tekijään ja teokseen, mutta toisaalta myös vierauden ja outouden pelkoa ja ymmärtämättömyyttä. Lopuksi arvioin patsaspuiston sisältämää muutospotentiaalia yhdenvertaisemman ja hyväksyvämmän yhteiskunnan suuntaan.