Vakuutussaatavien asema tulevassa kriisinratkaisulainsäädännössä : Vakuutusyhtiölain 23 luvun 15 pykälän etuoikeuden vaikutus vakuutussaatavien kohteluun

Abstract

Tutkielman tavoitteena on määrittää, millainen asema vakuutussaatavilla tulee olemaan tulevassa vakuutusalan kriisinratkaisulainsäädännössä sekä vastata kysymykseen siitä, voidaanko vakuutussaatavien katsoa olevan vakuudellista velkaa vakuutusyhtiölain 23:15 § perusteella, jossa vakuutussaatavien etuoikeuttaa verrataan esinevakuuteen. Tarkastelussa on myös se, millaisia vaikutuksia vakuutussaatavien vakuudellisuudella olisi. Koska vakuutussaataville on vakiintunut etuoikeusasema niin kansallisessa kuin EU:n oikeusjärjestelmässä, tutkielmassa arvioidaan myös muita mahdollisia keinoja etuoikeuden toteuttamiseen, kuten vakuutussaatavien rajaamista arvonalennus- tai muuntamisvälineen ulkopuolelle omana ryhmänään, joko kokonaan tai osittain. Tutkielma on toteutettu käyttämällä de lege ferenda -metodia, ja tulkinnan apuna on hyödynnetty nykyistä vakuutusyhtiöiden sääntelyä sekä luottolaitoksiin kohdistuvaa kriisinratkaisusääntelyä. Tutkielman perusteella ei ole tarkoituksenmukaista tulkita vakuutussaatavia vakuudelliseksi velaksi. Vakuutussaatavat ja vakuudelliset velat on erotettu omiksi ryhmikseen vakuutusyhtiölaissa, jonka lisäksi ne on asetettu lain esitöissä ja oikeuskäytännössä vakuudellisia velkoja alempaan asemaan, eli lain 25:15 § mukainen yhtäläinen asema ei toteudu käytännössä. Vakuudellisuus myös rajoittaisi kriisinratkaisun toimenpiteitä, sillä vakuudelliset velat on rajattu direktiivissä arvonalennus- tai muuntamisvälineen ulkopuolelle. EU-oikeuden täytäntöönpanoon liittyvien periaatteiden ja direktiivin tavoitteiden pohjalta sekä ottaen huomioon, että vakuutussaatavilla ei ole tälläkään hetkellä ehdotonta etuoikeutta, ei myöskään ole tarkoituksenmukaista rajata vakuutussaatavia kokonaan arvonalennus- tai muuntamisvälineen ulkopuolelle lainsäädännössä. Tällainen sääntely olisi direktiivistä poikkeava, ja aiheuttaisi riskin siitä, että yksityinen taho vetoaisi direktiiviin ristiriitaisten kohtien osalta. Vakuutussaatavien osittainen rajaaminen lakisääteisten vakuutusten, kuten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksen, osalta voi kuitenkin olla mahdollista. Tapaturma- ja ammattitautivakuutukseen perustuville saataville on säädetty niitä koskevassa laissa erityistä suojaa vakuutusyhtiöön kohdistuvien toimenpiteiden osalta, eikä osittaiseen rajaukseen sisälly yhtä suuria riskejä tavoitteiden toteutumisen kärsimisestä kuin kokonaisvaltaiseen rajaamiseen. Lainsäädännöllisten toimenpiteiden lisäksi vakuutussaatavien etuoikeus suojaa vakuutuksenottajia kriisinratkaisussa. Vakuutussaatavien arvon alentaminen on viimesijainen keino, ja kriisinratkaisuviranomaisella on mahdollisuus rajata velkoja tilannekohtaisesti arvonalennus- tai muuntamisvälineen ulkopuolelle. Tulevassa lainsäädännössä vakuutussaatavat voidaan siis rajata osittain lakisääteisten vakuutusten osalta arvonalennus- tai muuntamisvälineen ulkopuolelle, tai vakuutussaatavia voidaan kohdella direktiivin mukaisesti ainoastaan etuoikeutettuina velkoina.