Koululiikuntamotivaation muutos kuudennelta seitsemännelle luokalle ja seitsemänneltä yhdeksännelle luokalle

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 6.- ja 7.-luokkalaisten sekä 7.- ja 9.-luokkalaisten oppilaiden koululiikuntamotivaatiossa sekä motivaation perustana toimivissa psykologisissa perustarpeissa tapahtuvia muutoksia koulun liikuntatunneilla. Vertailut suoritettiin luokkien ja sukupuolien välillä. Tutkimusaihe on tärkeä, sillä koulu on määritelty yhdeksi keskeiseksi liikuntasuositusten täyttymisen edistäjäksi lapsen elämässä. Koulujen toimintatavat ohjaavat oppilaan arvojen muodostumista ja sitä kautta oppilaan liikuntasuhtautumisen kehittymistä. Tutkimusaineisto muodostui 155 varsinaissuomalaisen oppilaan koululiikuntakokemuksia mittaavista kyselylomakkeen vastauksista nykyhetken ja muistelun näkökulmista (7.-luokkalaiset n = 79 ja 9.-luokkalaiset n = 76). Koululiikuntamotivaatiota analysoitiin summamuuttujien avulla, jotka todettiin luotettaviksi reliabiliteettianalyysin avulla. Tutkimusongelmien tarkastelussa käytettiin tutkimusongelmasta riippuen toistettujen mittausten t-testiä tai Wilcoxonin testiä. Lisäksi käytettiin toistettujen mittausten varianssianalyysiä. Tutkimustulosten mukaan koululiikuntamotivaatio nousi yläkouluun siirryttäessä ja yläkoulun aikana sekä tytöillä että pojilla. Merkittävimmin yläkouluun siirryttäessä nousi koettu autonomia, ja yläkoulun aikana koettu autonomia sekä koettu sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Poikien psykologiset perustarpeet täyttyivät tyttöjä paremmin kaikissa vertailuissa, vaikka muutos olikin tytöillä usein voimakkaampaa kuin pojilla. Tutkimuksen johtopäätös on, että koululiikuntamotivaatio voi lisääntyä yläkouluun siirryttäessä ja yläkoulun aikana. Jatkossa voitaisiin edelleen tutkia, miten esimerkiksi liikunnanopettajan opetustavat ja liikuntaryhmän kokoonpano vaikuttavat koululiikuntamotivaation muodostumiseen. Näin opettajilla ja kouluilla olisi paremmat valmiudet tukea nuorten koululiikuntamotivaatiota ja liikkumista.