Strateginen autonomia institutionaalisena ideana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vuosina 2018-2024

Abstract

Vuonna 2022 Venäjän aloittama sota Ukrainassa muutti kokonaan Euroopan turvallisuusjärjestelyn. Sodan myötä Suomi ja Ruotsi luopuivat sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, sillä molemmat hakivat Naton jäseniksi. Sodan myötä Euroopan poliittiselle agendalle ilmestyi uudelleen käsite ”strateginen autonomia” (SA). Tuo huonosti määritelty, kiistelty ja kilpailtu käsite ilmestyy eri kriisien aikana poliittiselle agendalle. Nyt käsitteellä viitataan EU:n kykyyn olla riippumaton muista toimijoista. Ongelmaksi on syntynyt käsitteen epämääräisyys, koska kaikki jäsenmaat näkevät strategisen autonomian omien kansallisten intressien kautta. Strategisen autonomian ajaminen EU:ssa on herättänyt kysymyksiä Naton ja Yhdysvaltain roolista Euroopan kovan turvallisuuden lähteenä, riippuvuuksista kolmansiin maihin, kuten Kiinaan ja Venäjään ja lisäksi EU:n roolista maailmanpolitiikassa. Kandidaattitutkielmassani tutkin minkälaisena strateginen autonomia institutionaalisena ideana näkyy Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen aineistona on Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko (2016) ja EU-vaikuttamisstrategia (2017), Marinin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko (2020) ja EU-poliittinen selonteko (2021) ja viimeisenä Orpon hallituksen E-kirje eduskunnalle Suomen strategisista tavoitteista EU:ta kohtaan (2024). Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on diskursiivinen institutionalismi (DI). DI:n mukaan idea voi toimia institutionaalisena rajoitteena tietylle toiminnalle. Tässä tutkimuksessa tutkin toimiiko SA tällaisena rajoitteena Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimismenetelmänä hyödynnän teoria lähtöistä sisällönanalyysia. Olen jaotellut aineiston kolmeen teemaan, perinteinen vai globaali, riippuvuudet ja EU:n rooli. Teemat perustuvat aiempaan tutkimuskirjallisuuteen SA:sta. Analyysini perusteella Marinin ja Orpon hallituksien ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on SA:an kuuluvia elementtejä, kun taas Sipilän hallituksella ei esiintynyt. Marinin ja Orpon hallitukset tunnistivat ja hyväksyivät SA:n. Kuitenkin SA näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ensimmäisen ja toisen tason ideoissa, mutta filosofisena ideana jatkaa idea suvereeniudesta.