Luokanopettajien käsityksiä inkluusiosta sekä tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden saamasta tuesta yleisopetuksessa

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajien käsityksiä tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden saamasta tuesta yleisopetuksessa sekä luokanopettajien inkluusiokäsityksiä. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa luokanopettajaa. Haastattelut on tehty kolmessa koulussa Helsingissä.

Tutkimus sijoittuu fenomenografiseen tutkimussuuntaukseen. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin avulla.

Tutkimuksessa haastateltavat suhtautuvat suhteellisen positiivisesti tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden opettamiseen yleisopetuksessa. Haastateltavat kuitenkin korostavat, että ilman merkittävää resurssien lisäämistä tehostetun ja erityisen tuen oppilaat eivät saa riittävää tukea oppimiseensa.

Totaalista inkluusiota, jossa myös kaikkein vaativimmat erityisen tuen oppilaat opiskelevat yleisopetuksen luokassa, haastateltavat eivät juuri kannata. Syynä tähän vastaajat näkevät oppilaan aiheuttaman häiriökäyttäytymisen luokassa, jolloin oppilaan tukemiseen eivät opettajan resurssit riitä. Toiseksi vastaajat mainitsevat myös ärsykeherkät erityisen tuen oppilaat, joille suuri hälyinen yleisopetuksen luokka ei sovellu opiskelupaikaksi.

Myös tutkimuksissa on havaittu, että opettajat hyväksyvät inkluusion, mutta totaalinen inkluusio ei ole kuitenkaan opettajien mielestä toimiva ratkaisu opetuksen järjestämiseksi.

Ajatus yhteisestä koulusta kaikille erilaisille oppilaille ei toteudu vielä tämän päivän suomalaisessa koulujärjestelmässä. Mikäli koulujärjestelmää kehitetään kyseiseen suuntaan, tulee muutoksia tapahtua vielä huomattavasti opettajien koulutuksessa, kouluissa fyysisinä ympäristöinä sekä erityisesti resurssien tasolla.