Puhemotoriset sarjat lapsilla, joilla on puheen dyspraksia - monitapaustutkimus

Abstract

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää vaikuttaako puhemotorista sarjoittamista vaativan tehtävän vaatimustason kasvu puheessa ilmenevien fonologisten prosessien määrään tai sarjojen tuoton kestoihin lapsilla, joilla on puheen dyspraksia. Puhemotorisilla sarjoittamisen taidoilla tarkoitetaan kykyä tuottaa puheessa peräkkäisiä sarjallisia toimintoja, mitkä näkyvät motorisissa suorituksissa osien oikeana järjestyksenä.

Ensimmäisenä hypoteesina oli, että sarjalliselta vaatimustasoltaan monimutkaisemmassa tehtävässä esiintyy enemmän fonologisten prosessien virheitä. Toisena hypoteesina oli se, että vaatimustasoltaan monimutkaisemmassa tehtävässä sarjan kokonaiskesto on pidempi ja ensimmäisen ja viimeisen sarjan kestojen välillä on havaittavissa hidastumista.

Tutkimus oli monitapaustutkimus, joka tehtiin osana Turun yliopiston laajempaa NeuroTalk-tutkimusprojektia. Tutkimukseen valikoitui kolme koehenkilöä, joilla on puheen dyspraksia. Lasten suoriutumista verrattiin kymmenen tyypillisesti kehittyneen lapsen keskiarvoihin Nepsy II Suun motoristen sarjojen osatestissä. Testi on jakautunut kuuteen sarjalliselta vaatimustasoltaan yksinkertaisempaan ja kuuteen sarjalliselta vaatimustasoltaan monimutkaisempaan sarjaan. Kaikkien lasten puhenäytteet litteroitiin Praat-puheanalyysiohjelmaa käyttäen. Puhenäytteistä tarkasteltiin puheen fonologisia prosesseista assimilaatioita, omissioita, metateesejä, additioita sekä luokittelemattomia virheitä. Lisäksi tarkasteltiin puhesarjan kokonaiskestoa ja ensimmäisen ja viimeisen sarjojen kestoja.

Tutkimuksessa havaittiin, että kaksi lapsista, joilla on puheen dyspraksia tuottivat kokonaisuudessa enemmän virheitä sarjalliselta vaatimustasoltaan yksinkertaisemmissa ja monimutkaisemmissa sarjoissa kuin tyypillisesti kehittyneet koehenkilöt. Erot olivat kuitenkin vahvemmin havaittavissa sarjalliselta vaatimustasolta yksinkertaisemmissa sarjoissa. Myös kestojen osalta erot olivat selkeämmin nähtävissä sarjalliselta vaatimustasoltaan yksinkertaisemmissa sarjoissa.

Tulokset osoittivat, että dyspraksisilla lapsilla oli vaikeutta suoriutua jo vaatimustasoltaan yksinkertaisemmissa puhemotorisissa sarjoissa. Monimutkaisemmissa sarjoissa erot virheiden määrässä eivät olleet yhtä vahvasti havaittavissa kuin yksinkertaisissa sarjoissa. Yksi mahdollinen selitys tälle on se, että monimutkaiset sarjat ovat myös tyypillisesti kehittyneille lapsille hyvin haastavia. Dyspraksisilla oli siis havaittavissa heikompaa suoriutumista puhemotorista sarjoittamista vaativassa tehtävässä, mutta pienen koehenkilömäärän vuoksi tuloksia ei voida kuitenkaan yleistää. Tulokset saattavat kertoa myös yleisesti dyspraksiassa havaitusta puheliikkeiden suunnittelun ja ohjelmoinnin vaikeudesta. Kuntoutuksessa tulisi kuitenkin jatkossa mahdollisesti keskittyä tarkemmin myös sarjoittamisen taitojen kuntouttamiseen lapsilla, joilla on puheen dyspraksia.