Guarding the guardians – examination of the EU rules limiting the power of market gatekeepers
1.97 MB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset1067
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
EU pursues its objectives though a barrier free single market, where free movement of goods,
services, capital, and persons prevails, and environment guaranteeing fair and open competition
among businesses is promoted. Any party – gatekeeper - capable of hindering access to markets needs
to be guided by rules preventing this.
The key rules guiding the gatekeepers consist of free movement articles and competition articles in the
Treaty on the Functioning of the European Union (TFEU). The provisions of these articles are
enhanced with a high number of lower-level rules and regulations, and principles developed by the
European Court of Justice (ECJ) in its case law.
The purpose of this work is to find the key rules and principles guiding the gatekeepers capable of
hindering access to the EU markets, see who the relevant gatekeepers in the current market
circumstances are, and to examine the coherence and coverage of the set of rules guiding these
gatekeepers. The research method used is legal dogmatic.
The coherence and coverage of the set of relevant rules is examined by first going through the key
rules and relevant court cases providing further guidance per area (the key rules are collected on
tables), and by then gradually constructing the big picture out of the reviewed details. The gatekeepers
in the scope of the free movement rules and competition rules are identified. Also, new type of
gatekeepers that have emerged along with new business models related to a platform economy, and
rules to guide these (Digital Markets Act, DMA) are incorporated into the consideration.
The systematic comparison of the rules and the logic that the Court has used when applying the rules
reveals some points of vagueness. Also, the different logic for applying the rules in different areas, and
possible overlaps of the legal areas raise questions. Whether a horizontal application can come to
question regarding different free movement rules is relevant to finding a correct kind of logic for the
application of the rules of different areas. Traditionally, the Member States have been the addressees
of the free movement rules, and undertaking the addressees of the competition rules, but during the
last few decades the court has applied the free movement laws also to Labour Unions, Sports
Organizations, and even private companies. Now the question belongs: are there limitations to
including private gatekeepers in the scope of the free movement laws, or can both types of rules be
applied also to private parties? If yes, how is the logic for deciding which rules to prevail? The logic of
applying the rules is different per area: for example, on the side of the competition laws the market
power is evaluated when making decisions on the applicability, while on the side of free movement
laws the qualities, like size, of the gatekeepers has had no relevance on application.
To answer the above question, and to clarify the application of the rules in different practical cases, a
simplified overall objective-driven model was introduced in the work. It is proposed that the
horizontal application of the free movement rules is allowed on the effect utile basis when relevant –
like the case seems to be now. However, in addition to for example the Digital Markets Act, also the
competition rules are considered lex specialis and thus, given precedence over the free movement
rules. The free movement rules are to be used only in cases where the application of the competition
rules does not come to question. As the evaluation, regardless of different sub objectives of the areas,
is finally aiming at the same goal, the welfare of the peoples of the EU, the outcome of the judgement
of the case should nevertheless be similar regardless of the rules applied, eventually.
Euroopan unioni pyrkii tavoitteisiinsa luomalla esteettömät sisämarkkinat, joilla vallitsee tavaroiden,
palvelujen, pääoman ja henkilöiden vapaa liikkuvuus. Yritysten välistä reilua ja avointa kilpailua
pyritään edistämään. Jokaisen osapuolen – portinvartijan – joka kykenee estämään markkinoille
pääsyn, on noudatettava tätä estäviä sääntöjä. Portinvartijoita ohjaavat keskeiset säännöt koostuvat
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) vapaata liikkuvuutta ja kilpailua koskevista
artikloista. Näiden artiklojen määräyksiä tehostetaan lukuisilla alemman tason säännöksillä ja
määräyksillä sekä periaatteilla, jotka Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on kehittänyt
oikeuskäytännössään.
Tämän työn tarkoituksena on löytää keskeiset säännöt ja periaatteet, joilla ohjataan portinvartijoita,
jotka voisivat estää pääsyn EU:n markkinoille, selvittää, ketkä ovat relevantteja portinvartijoita
nykyisissä markkinaolosuhteissa, sekä tutkia näitä tahoja ohjaavien sääntöjen johdonmukaisuutta ja
kattavuutta. Tässä hyödynnetään oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää.
Sääntöjen muodostaman kokonaisuuden johdonmukaisuutta ja kattavuutta tarkastellaan käymällä
ensin alueittain läpi keskeiset säännöt ja tärkeimmät näihin lisäohjausta antavat oikeustapaukset
(säännöt ja periaatteet koostetaan taulukoksi). Tämän jälkeen rakennetaan vähitellen kokonaiskuva
tarkastelun alla olleista yksityiskotaisista säännöistä. Vapaan liikkuvuuden sääntöjen ja
kilpailusääntöjen soveltamisalaan kuuluvat toimijat yksilöidään. Tarkasteluun otetaan mukaan myös
alustatalouteen liittyvien uusien liiketoimintamallien myötä syntyneet uudentyyppiset portinvartijat ja
näitä ohjaavat säännöt (digimarkkinasäädös - Digital Markets Act, DMA).
Sääntöjen systemaattinen vertailu ja tuomioistuimen sääntöjen soveltamisessa käyttämä logiikka
paljastavat joitakin epämääräisyyksiä. Myös oikeusalueittain vaihteleva logiikka sääntöjen
soveltamisessa ja mahdolliset päällekkäisyydet soveltamisaloissa herättävät kysymyksiä. Se, voiko
vapaan liikkuvuuden sääntöjä soveltaa horisontaalisuhteissa, on olennaista etsittäessä toimivaa
logiikkaa eri alojen sääntöjen soveltamiselle. Perinteisesti vapaan liikkuvuuden sääntöjen kohteena
ovat olleet jäsenvaltiot ja kilpailusääntöjen kohteena yritykset, mutta viime vuosikymmeninä
tuomioistuin on soveltanut vapaan liikkuvuuden lakeja myös ammattiliittoihin, urheilujärjestöihin ja
jopa yksityisiin yrityksiin. Nyt kysymys kuuluukin: rajataanko vapaan liikkuvuuden sovellettavuutta
horisontaalisuhteissa jotenkin, vai voidaanko molempia sääntötyyppejä soveltaa myös yksityisiin
tahoihin? Jos voidaan, millaisella logiikalla päätetään mitä sääntöjä sovelletaan? Sääntöjen
soveltamisen logiikka on erilainen eri alueilla: esimerkiksi kilpailulakien sovellettavuutta koskevia
päätöksiä tehdessä arvioidaan mahdollisen portinvartijan markkinavoimaa, kun taas vapaan
liikkuvuuden lakeja sovellettaessa portinvartijoiden ominaisuuksia, kuten kokoa, ei ole
oikeustapauksissa näytetty huomioidun mitenkään.
Työssä esitellään yksinkertaistettu kokonaistavoitteeseen nojaava malli sääntöjen soveltamisen
selkeyttämiseksi. Vapaan liikkuvuuden sääntöjen horisontaalista soveltamista ehdotetaan sallittavaksi
effect utile periaatteen mukaisesti, tarvittaessa. Kuitenkin digimarkkinasäädöksen tyyppisten lakien
lisäksi myös kilpailusääntöjä on pidettävä erityislakeina, jolloin ne tulevan sovellettavaksi ennen
vapaan liikkuvuuden sääntöjä. Näitä puolestaan on tarkoitus käyttää ensisijaisesti vain niissä
tapauksissa, joissa kilpailusääntöjen soveltaminen ei tule kyseeseen. Koska arviointi, riippumatta
alueiden erilaisista alatavoitteista, tähtää lopulta samaan päämäärään, hyvinvointiin, pitäisi tuloksen
olla kokonaistavoitteen kannalta joka tapauksessa samanlainen riippumatta sovelletuista säännöistä.