Maahantulon rajoittaminen kansalaisuuden perusteella Schengen-järjestelmän kehyksissä : Ihmisoikeusnäkökulma Suomen periaatepäätökseen Venäjän kansalaisten maahantulon rajoittamisesta

Abstract

Tutkielma tarkastelee ja arvioi maahantulon rajoittamista Schengen-järjestelmän kehyksissä. Kiinnostuksen kohteena ovat etenkin lyhytaikaisviisumit eli niin sanotut Schengen-viisumit, jotka oikeuttavat 90 päivän oleskeluun Schengen-alueella 180 päivän ajanjaksona. Suomi on valtioneuvoston periaatepäätöksellä 29. syyskuuta 2022 rajoittanut Venäjän kansalaisten maahantuloa. Tavoitteena on ollut rajoittaa Venäjän liikekannallepanosta johtuvaa nopeasti lisääntyvää turistimatkailua Venäjältä Suomeen ja Suomen kautta muualle. Rajoittamista on perusteltu Suomen kansainvälisen aseman ja kansainvälisten suhteiden vaarantumisella. Schengenin viisumisäännöstön mukaan viisumi evätään muun muassa tilanteessa, jossa hakija mahdollisesti muodostaa uhan jonkin jäsenvaltion yleiselle järjestykselle, sisäiselle turvallisuudelle, kansanterveydelle tai kansainvälisille suhteille. Laajamittaista rajoittamista yhtä kansalaisuutta kohtaan on kritisoitu yleisessä oikeudellisessa keskustelussa Baltian maiden, Puolan ja Suomen rajoittamispäätöksien jälkeen. Tutkielma arvioi lainopillisin menetelmin ja etenkin systemaattisen tulkinnan avulla rajoittamisen oikeudellista perustaa. Tähän kuuluu keskeisten ihmisoikeusvelvoitteiden tarkasteleminen sekä EU-oikeudellisen kehyksen huomioiminen kokonaisuudessaan. Materiaalina tutkimus käyttää oikeuskirjallisuutta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Tärkeimpiä lähdeteoksia ovat Steve Peersin EU Justice and Home Affairs Law: Volume I: EU Immigration and Asylum Law ja Violeta Moreno-Laxin Accessing Asylum in Europe: Extraterritorial Border Controls and Refugee Rights under EU Law. Tutkielma osoittaa, että Suomen maahantulon rajoituksien oikeudellinen perusta on vahva ja keskeisiä ihmisoikeusvelvoitteita on päätöksenteossa huomioitu ainakin muodollisesti. Rajahallinnassa valtioilla on perinteisesti ollut laaja harkintavalta omien etujensa valvomisen osalta ja tämä näkyy Euroopan unionin rajahallintastrategiassa edelleen. Viisumeista päättäminen kuuluu tämänhetkisen järjestelmän mukaan jäsenmaiden toimivaltaan.