TOIMEENTULOEDELLYTYKSEN ULOTTAMINEN KANSAINVÄLISTÄ SUOJELUA SAANEIDEN ENNEN MAAHANTULOA MUODOSTETTUIHIN PERHEISIIN - lainmuutos eurooppaoikeuden näkökulmasta

Abstract

Lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (29.6.2016/505) ulotettiin ulkomaalaislain 39 §:ssä säädetty toimeentuloedellytys koskemaan myös kansainvälistä suojelua saaneiden perheitä, jotka on muodostettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa eli nk. vanhoja perheitä. Pakolaisaseman saaneilta toimeentuloedellytystä ei kuitenkaan edellytetä silloin, kun perheenyhdistämishakemus on jätetty kolmen kuukauden määräajassa, eikä perheenyhdistäminen ole mahdollista kolmannessa maassa. Tämä poikkeus ei kuitenkaan koske toissijaisen suojelun perusteella oleskelulupansa saaneita. Perheenyhdistämishakemuksen jättäminen määräajassa saattaa osoittautua haastavaksi käytännöllisistä syistä ja Suomesta kansainvälistä suojelua saaneen ulkomaalaisen tosiasialliset mahdollisuudet työllistyä ovat usein heikot. Siten toimeentuloedellytys tosiasiassa rajoittaa ulkomaalaisen perhe-elämän viettämistä. Tutkimusmetodini on lainopillinen: systematisoin voimassa olevaa oikeutta ja esitän tulkintakannanottoja. Tutkimuskysymykseni on se, onko lainmuutos eurooppaoikeuden perheenyhdistämistä koskevien velvoitteiden mukainen ja minkälaisia vaatimuksia kyseiset velvoitteet asettavat toimeentuloedellytyksen soveltamiselle uuden soveltamispiirin kohdalla. Perheenyhdistämistä koskevalla eurooppaoikeudella tarkoitan yhtäältä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklan perhe-elämän suojaa ja sitä koskevaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytäntöä ja toisaalta EU-oikeutta. EU:n perusoikeuskirjaan sisältyy vastaava säännös perhe-elämän suojasta, mutta ennen kaikkea keskeistä perheenyhdistämisoikeuden kannalta on nk. perheenyhdistämisdirektiivi ja sitä koskeva EU:n tuomioistuimen (EUTI) käytäntö. Tutkimukseni perusteella katson, että toimeentuloedellytyksen ulottaminen kansainvälistä suojelua saaneiden vanhoihin perheisiin ei sinällään ole eurooppaoikeuden vastaista, sillä toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa ulkomaalaislakiin sisältyvien poikkeamisperusteiden nojalla. Pakolaisten kohdalla toimeentuloedellytyksen soveltamisessa tulee ottaa huomioon erityisesti perheenyhdistämisdirektiivi ja EUTI:n käytäntö, jonka mukaisesti toimeentuloedellytystä tulee tulkita EU-oikeuden suhteellisuus- ja tehokkuusperiaatteen valossa sekä ottamalla kaikki yksilölliset seikat huomioon. Toissijaista suojelua saaneet eivät kuulu perheenyhdistämisdirektiivin soveltamisalaan, joten lainsoveltajan tulee ensisijaisesti ottaa huomioon EIT:n EIS 8 artiklaa koskeva käytäntö. EIT:n käytännön perusteella valtiolla on positiivinen velvoite sallia perheenyhdistäminen uuden soveltamispiirin kohdalla lähinnä silloin, kun käsillä on lapsen etuun liittyviä erityisiä seikkoja ja lisäksi toimeentuloedellytys on kohtuuton. Esitän lopuksi de lege ferenda -kannanottoja.