Rahanpesun estäminen luottolaitostoiminnassa – asiakkaan tunteminen ja ilmoitusvelvollisuus

Abstract

Tutkielma käsittelee rahanpesun estämistä luottolaitostoiminnassa, erityisesti velvollisuutta tuntea asiakas ja velvollisuutta ilmoittaa epäilyttävistä liiketoimista. Tutkimusmetodi on lainopillinen, eli oikeusdogmaattinen. Keskeiset kotimaiset säännökset ovat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain 2 ja 3 luvuissa.

Tutkielmassa perehdytään rahanpesuun ilmiönä, sekä rahanpesun tunnusmerkistötekijöihin rikoslain mukaan. Tutkimuskysymyksenä on millaisia velvollisuuksia luottolaitoksille on lainsäädännöllä asetettu ja miten kyseisiä velvollisuuksia aiotaan muuttaa niin kutsutun neljännen rahanpesudirektiivin myötä. Lisäksi tavoitteena on vastata siihen, kuinka nykyinen ja ehdotettu sääntely asettuu osaksi oikeusjärjestelmäämme ja oikeuskulttuuriamme, etenkin perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tarkastelun viitekehykseksi asetetaan myös laajemmin viimeaikainen pankkisääntelykehitys, erityisesti finanssikriisien vaikutukset eurooppalaiseen sääntely- ja valvontajärjestelmään. Tutkielmassa tarkastellaan seuraamusjärjestelmää ilmoitusvelvollisuuden rikkomisen, tai laiminlyömisen, osalta, sekä sääntelyyn ehdotettuja muutoksia konkreettisesti, sekä yleisemmin osana rangaistuskulttuuria.

Tutkimustuloksina voidaan esittää, että ilmoitusvelvollisuus on finanssitoimialan laajasti käsittävä, mutta osin melko joustavasti toteutettu kokonaisuus, johon ehdotetut uudistukset vaikuttavat tukevan sääntelyn tavoitteita. Finanssialan valvontaa harjoitetaan laajoin toimivaltuuksin, joissa voi esiintyä ongelmia suhteessa perusoikeusjärjestelmään. Samoin seuraamusjärjestelmään tehtävät uudistukset voivat olla hankalia esimerkiksi ilmoitusvelvollisen oikeusturvan näkökulmasta.