Operatiivisesti hoidettujen olkavarsimurtumien luutuminen Tyksissä vuosina 2001-2022

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2001-2022 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) operatiivisesti hoidettuja olkavarsimurtumapotilaita ja näiden murtumien luutumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa luutumattomuuden esiintymistä Tyksissä operatiivisesti hoidetuissa olkavarsimurtumissa suhteessa kansainvälisesti raportoituihin määriin. Myös potilasdemografisia eroja kartoitettiin ongelmitta luutuneiden ja luutumattomuudesta kärsineiden välillä. Tarkoituksena oli nähdä, esiintyykö luutumattomuutta enemmän esimerkiksi tietyllä vammamekanismilla syntyneissä murtumissa, tietyn ikäisillä tai tupakoivilla potilailla. Näitä tuloksia verrattiin aiempaan tutkimustietoon luutumattomuuden riskitekijöistä. Tällä tiedolla voitaisiin mahdollisesti tunnistaa suuremmassa luutumattomuuden riskissä olevat potilaat ja seurata heitä tarkemmin.

Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä rekisteritutkimuksena. Kaikki olkaluun diafyysimurtuman diagnoosilla vuosina 2001-2022 Tyksissä hoidetut potilaat haettiin Auria tietopalvelusta. Tutkimusaineiston ulkopuolelle suljettiin patologiset murtumat, alle 16-vuotiaiden murtumat, ulkopaikkakuntalaiset, väärät diagnoosit, rasitusmurtumat, murtumat ennen vuotta 2001 sekä seurannasta pudonneet potilaat. Tutkimukseen sisällytettiin lopulta 709 potilasta, joista kerättiin Uranus–potilastietojärjestelmästä demografisia tietoja, kuten ikä, sukupuoli, murtuman puoli, murtuman viikonpäivä, perussairaudet, tupakointi, luutumattomuus ja mahdollisen luutumattomuuden hoitomenetelmä. Koko aineistosta tähän tutkimukseen poimittiin 331 potilasta, joiden hoitolinja oli alusta alkaen operatiivinen.

Tutkimuksessa todettiin Tyksissä operatiivisesti hoidettujen olkavarsimurtumien luutumattomuuden vastaavan kansainvälisessä kirjallisuudessa kuvattua tasoa. Tilastollisissa analyyseissä todettiin 46–65- vuoden iän olevan yhteydessä suurimpaan riskiin luutumattomuuden suhteen verrattuna muihin ikäryhmiin. Myös murtuman proksimaalisella sijainnilla olkaluun varressa sekä suuremmalla vammaenergialla vaikuttaisi olevan yhteys suurempaan luutumattomuuden riskiin. Näitä löydöksiä tukee aikaisempi tutkimus luutumattomuuden riskitekiköistä. Sukupuolten välillä ei ollut eroa luutumattomuuden riskin suhteen. Tulevaisuudessa on tärkeää tunnistaa suuremmassa luutumattomuuden riskissä olevat potilaat, jotta heitä voidaan seurata tarkemmin ja välttää luutumattoman murtuman aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä, yläraajan toiminnanvajausta sekä pitkittynyttä työkyvyttömyyttä.