”Varjele taivas – itsemurhanko hän tekisi?” Naisten itsemurhiin suhtautuminen Suomessa vuosina 1880–1900

Abstract

Tutkielmassani käsittelen naisten itsemurhiin suhtautumista Suomessa vuosina 1880–1900. Tutkimuskysymystä lähestyn kaunokirjallisen päälähdeaineiston, Minna Canthin <i>Epäluuloon (1891), Ompelijan</i> (1894) ja <i>Anna Liisan </i> (1895), kautta. Tutkimuskohteena ei kuitenkaan ole Minna Canth eikä hänen tuotantonsa sinällään, vaan hänen teoksistaan välittyvät asenteet. Canthin teosten ohella käytän lähteinä 1800-luvun itsemurhatutkimuksia, Canthin kirjeitä, lehtikirjoituksia ja hänen teoksistaan kirjoitettuja kirja- ja teatteriarvosteluita. Itsemurha asettuu tutkielmassani tieteen, maallikoiden ja kristinuskon näkemysten kontekstiin.

Käsittelen itsemurhaa työssäni sukupuolittuneena, naiserityisenä, ilmiönä. Naista ja naiseutta koskeneet oletukset, odotukset ja kuvitelmat sekä naisihanteet ovat työni keskiössä. Luen itsemurhaa näitä mielikuvia vasten ja kysyn, miten ne suhteutuvat toisiinsa. Itsemurha piirtyy siten tutkielmassani teoksi, jossa naisihanteet ja tosielämän naiset törmäävät toisiinsa. Sukupuolen, naiseuden, ymmärrän diskursiivisena, sosio-kulttuurisena ja historiallisena konstruktiona, joka todentuu ja saa ilmauksensa naiseuden omaksi ottavassa yksilössä. Tutkimuksellisena työkaluna käytän feministitutkija Teresa de Lauretiksen teoriaa, jossa sukupuolen yhdeksi rakentumisen alueeksi nähdään kulttuuriset tekstit, kuten näytelmät ja novellit.

Naisen itsemurha näyttäytyi tutkielmassani monitahoisena ilmiönä, joka herätti henkiin ihmistunteiden laajan kirjon. Suhtautuminen vaihteli tuomitsemisesta, säälistä, kauhusta, pelosta ja inhosta aina ymmärrykseen ja jopa nauruun saakka. Itsemurhaajan sukupuoli, naiseus, vaikutti siihen, että teko tuomittiin jyrkemmin kuin miehen vastaava. Ajan käsitysten mukaan itsemurha soti ”naisen ominaisluontoa” ja ylipäätään kaikkea naisellisena pidettyä vastaan. Itsemurha hahmottuikin tutkielmassani naiseuden vastustamisen paikaksi, teoksi, joka horjutti naista ja naiseutta koskeneita käsityksiä. Kirjallisuudessa ja huumorissa itsemurhaa puolestaan käytettiin tehokeinona, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomio yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Huumori osoittautui myös keinoksi, jolla käsiteltiin kipeitä, pelottavia ja ahdistavia asioita, kuten itsemurhia.