Rakkaus ja epäilevä asenne

Abstract

Tässä tutkielmassa perehdyn maailmankuviin ja tiedollisen oikeutuksen maailmankuvasidonnaisuuteen. Meillä jokaisella on maailmankuva, jonka kautta tarkastelemme itseämme ja muita, emmekä kykene ohittamaan sitä edes halutessamme. Maailmankuvaamme määrittää ensisijaisesti metafyysiset, tiedolliset ja eettiset näkemyksemme. Maailmankuvamme vastaa ensisijaisesti kysymyksiin “mitä on olemassa?”, “mitä tieto on ja miten voimme tietää asioita?” ja “mitä meidän tulisi tehdä tai jättää tekemättä?”.

Kaiken pätevän ja hyvän argumentaation pohjalla on ajatus siitä, ettei yksikään maailmankuva ole neutraali ja että tämä ei kuitenkaan johda siihen, että kaikki maailmankuvat olisivat yhtä hyviä tai oikeassa. Pyrin tuomaan esille monille täysin uuden tavan suhtautua väittelyyn ja keskusteluun: maailmankuvien sisäisen tarkastelun ja kritiikin. Retoriikan ja pelkän yleisön vakuuttelun sijasta toisen maailmankuva asetetaan tarkasteltavaksi tämän kyseisen maailmankuvan omista lähtökohdista käsin. Filosofisen väittelyn luonne kuitenkin säilyy: se voittaa, jonka maailmankuva on koherentein. Olennaista on se, että mikään ei ole itsestään selvää tai neutraalia.

Maailmankuvien sisäisen tarkastelun ja kritiikin logiikkaa noudattaen pyrin esittämään kristillisen maailmankuvan ainoana, joka kykenee antamaan perustavanlaatuisen selityksen tiedon olemassaololle ja siten oikeuttamaan väitteensä. Kaikki muut maailmankuvat ovat lopulta osa ykseyden ja monimuotoisuuden ikuista epävakaata dialektiikkaa, joka tekee tietämisestä mahdotonta. Esittelen tapoja, miten ykseys pyrkii suojelemaan itseään monimuotoisuudelta ja kaaokselta, ja toisaalta tapoja, miten monimuotoisuus pyrkii suojelemaan itseään ykseydeltä ja järjestykseen katoamiselta. Epäilevän asenteen keskiössä on halu muodostaa ykseyksiä, halu suojella niitä, sekä halu pysyä omana itsenään – ykseydestä aidosti erillisenä persoonana. Kristillisessä maailmankuvassa vastaus tähän on ensisijainen: samaan aikaan sekä yhtenä että kolmena olemassaoleva Jumala, jonka toinen nimi on rakkaus. Ykseyden ja monimuotoisuuden asettaminen yhdessä ensisijaisiksi lopulta pelastaa meidät epäilevältä asenteelta: on metafyysisesti mahdollista olla samaan aikaan ja ilman ristiriitoja aidosti osa jotain itseä suurempaa, ja silti säilyä aidosti omana erityisenä persoonanaan. Rakastava asenne kääntää epäilevän asenteen pelkistämisen päälaelleen: vain rakkaudella on merkitystä ja sen takia kaikella on merkitystä.