Tutkintavangin sijoittaminen poliisivankilaan: : poliisivankilajärjestelmän ongelmakohdat valvontaelinten kannanottojen valossa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan kansallisen lainsäädännön mukaista poikkeuksellista järjestelyä, joka mahdollistaa tutkintavangin passittamisen vangitsemisen jälkeen poliisivankilaan. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea (CPT) on vuodesta 1993 alkaen arvostellut poliisivankilajärjestelmää ankarasti ja edellyttänyt säilyttämisvastuun siirtämistä kokonaisuudessaan Rikosseuraamuslaitokselle. Vuonna 2014 komitea ilmoitti selonteossaan, että mikäli asiantilaa ei edelleenkään korjata, joutuu komitea harkitsemaan turvautumista kidutusyleissopimuksen 10 artiklan mukaiseen julkilausumamenettelyyn. Myös YK:n kidutuksen vastainen komitea (CAT) ja eduskunnan oikeusasiamies (EOA) ovat toistuvasti suosittaneet järjestelyn täysimääräistä lopettamista.

Tutkielman tutkimuskysymykset ovat (1) mitkä ovat poliisivankilajärjestelmän ongelmakohdat kansainvälisen sääntelyn ja valvontaelinten havaintojen valossa, (2) miten lainsäädäntöä on kehitetty vastaamaan kansainvälistä sääntelyä ja valvontaelinten suosituksia ja (3) mikä merkitys CPT:n valvontatyöllä on ollut sääntelyn kehittämisessä.

Tutkielman perusteella poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien olot ja oikeuksien toteutuminen vaikuttaa olevan monessa suhteessa heikommalla tasolla vankeusrangaistusta suorittaviin vankeihin nähden, mikä on ristiriidassa syyttömyysolettaman periaatteen ja rajoitusten minimointia koskevan lähtökohdan kanssa. Lisäksi tutkintavankeja säilytetään edelleen ilman virikkeitä luonnonvalottomissa ja wc-eriöttömissä selleissä. Tutkielman keskeinen havainto on, että edes olosuhteita parantamalla ja toimintamahdollisuuksia lisäämällä ei ole mahdollista vaikuttaa siihen rakenteelliseen ja hallinnolliseen epäkohtaan, joka syntyy, kun rikoksen tutkintavastuu ja vastuu tutkintavangin säilyttämisestä kohdentuu samalle viranomaistaholle.

Vuonna 2019 tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:ä muutettiin siten, että lähtökohtaista enimmäisaikaa tutkintavangin poliisivankilassa säilyttämiselle lyhennettiin seitsemään vuorokauteen. CPT:n havaitsemiin epäkohtiin on puututtu myös useilla muilla lainsäädännön toimenpiteillä, kuten tutkinta-arestin ja tehostetun matkustuskiellon säätämisellä. Lisäksi vireillä on putkalain kokonaisuudistusta ja tutkintavankeuslain kehittämistä koskevat hankkeet, jotka tähtäävät sääntelyn kehittämiseen siten, että siinä huomioitaisiin paremmin ihmisoikeuselinten suositukset. Valmisteilla olevat muutokset ovat tarpeen, sillä sääntely ei vielä toteutettujen uudistusten jälkeenkään vastaa valvontaelinten suosituksia. Lainsäädännön kehitystyö on tältä osin kesken, ja ongelmakohtien korjaaminen edellyttää jatkossa lainsäädännön kehittämisen ohella huomattavasti resursseja, jotta lainsäädännön noudattaminen olisi tarvittavien muutosten jälkeen mahdollista, eivätkä uudistukset vaarantaisi esitutkinnan tehokasta toteutumista.

Tutkielmasta ilmenee, että CPT:n yleisillä standardeilla ja maakohtaisilla suosituksilla on juridisesta sitomattomuudestaan huolimatta merkittävää painoarvoa, sillä niihin viitataan vakiintuneesti esimerkiksi kansallisessa lainvalmistelussa ja oikeuskäytännössä. Etenkin tutkintavankeuslakia koskevien lainvalmisteluasiakirjojen osalta voidaan todeta olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että lainsäädännön muutostarpeiden taustalla todetaan olevan muun ohella CPT:n esittämä arvostelu ja suositukset.