Kaukaiselle lähimmäiselle: Humanitaarisuus Suomen lähetysseuran Lounais-Afrikan-toiminnassa 1890-luvulta 1910-luvulle

Abstract

Tässä artikkeliväitöskirjassa tarkastellaan Suomen lähetysseuran humanitaarista toimintaa sekä humanitaarista ajattelua seuran Lounais-Afrikassa tekemässä työssä 1800-luvun lopulta 1910-luvulle ulottuvalla periodilla. Tutkimuksessa selvitetään, millaista humanitaarinen työ lähetysseuran Ovambon-toiminnassa oli ja miksi humanitaarista työtä tehtiin. Tutkimus selvittää, millaisia humanitaarisuuden ulottuvuuksia lähetystyöhön kuului ja miten näistä työmuodoista viestittiin seuran kannattajille ja suurelle yleisölle Suomessa.

Väitöskirja perustuu Suomen lähetysseuran arkistoaineistoon ja julkaisuihin, erityisesti lähetysseuran sisällä käytyyn kirjeenvaihtoon, kokousasiakirjoihin sekä seuran lehtiin. Tutkimuksessa analysoidaan aineistojen lähetysdiskurssia ja niiden tarjoamaa tietoa ja kuvauksia avustustyöstä nälänhätien, köyhäinavun ja kansanmurhan konteksteissa. Erityisesti nälänhätien osalta lähetysseurassa tuotetut ja julkaistut tekstit ilmensivät suomalaisessa kontekstissa humanitaarista narratiivia, joka oli tapa puhua muiden kärsimyksestä ja pyrkiä synnyttämään toimintaa erilaisten kriisien uhrien auttamiseksi.

Tutkimus osoittaa, että Suomen lähetysseuran Afrikan-työssä oli monia human-taarisia ulottuvuuksia, mutta ne olivat alisteisia lähetystyön kristillisille tavoitteille. Esimerkiksi avustustyö nälänhätien aikana oli lähetystyöntekijöille toistuvaa ja siinä mielessä olennainen ja merkittävä työmuoto. Avustustyö kumpusi paikallisista olosuhteista ja kriiseistä, jotka vaativat työntekijöiltä reagointia. Suomessa avustustyöhön kerätyt varat olivat vaatimattomia, jos niitä verrataan kaikkeen lähetysseuran varainkeruuseen, mutta ne osoittavat myös kaukana elävien ihmisten hädän voineen koskettaa suomalaisia jo 1900-luvun alussa.

<b>For distant neighbours: Humanitarianism in the Finnish Missionary Society’s work in South West Africa from the 1890s to the 1910s.</b>

This dissertation examines humanitarianism in the Finnish Missionary Society’s work in South West Africa from the late 19th century to the 1910s. The study focuses on the practices and motives of humanitarian work as a part of Christian mission. It explores the dimensions of humanitarianism included in missionary work and how these forms of work were communicated to the society’s supporters and the public in Finland.

The dissertation is based on the archival materials and publications of the Finnish Missionary Society, particularly the correspondence, meeting documents, and the society’s periodicals. The study analyses the information and descriptions provided by these materials regarding relief work in the contexts of famines, poor relief, and genocide. These texts are analysed through the concept of mission discourse. Espe-cially concerning famines, the texts reflected a humanitarian narrative in the Finnish context, which was a way to describe the suffering of others and to generate action to help the victims of various crises.

The research shows that there were many humanitarian dimensions in the Finn-ish Missionary Society’s work in South West Africa, but they were subordinate to the Christian goals of the missionary work. For example, relief work during famines was recurrent for the missionaries and, in that sense, an essential and significant form of work. The relief work stemmed from local conditions and crises that required the missionaries to respond. The funds collected in Finland for relief work were modest in comparison with the overall fundraising of the Missionary Society, but they also prove that the plight of people living far away could touch Finns as early as the beginning of the 20th century.