Suomen jakeluverkkoyhtiöiden sääntely kapasiteetin käyttöasteen näkökulmasta

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaista sähkön jakeluverkkojärjestelmää Energiaviraston asettaman sääntelyn näkökulmasta. Erityisesti kiinnitän huomiota sähkön jakeluverkon käyttöasteeseen ja kapasiteetin tehokkaaseen käyttöön, joka on sääntelyyn ja Energiaviraston käytäntöihin liittyvässä keskustelussa jäänyt vähemmälle huomiolle. Tutkin skenaarioiden avulla, millaisia kustannussäästöjä yhtiöt voisivat kokonaiskustannuksissa mitattuna saada aikaan, jos yhtiön kokonaiskapasiteettia vähennettäisiin portaittain. Kokonaiskapasiteetin vähentyessä verkon käyttöaste nousee, sillä verkossa kulkevan energian määrä säilyy samana. Valtakunnallinen sähkönsiirtojärjestelmä on kriittistä infrastruktuuria, jonka vuoksi sen ylläpito on erittäin tärkeä osa yhteiskunnan toimivuutta. Suomen sähkönjakelua ja sähkömarkkinoita voidaan pitää yhtenä maailman kehittyneimmistä järjestelmistä, sillä ne yhdistävät korkean toimitusvarmuuden, tehokkaat markkinamekanismit ja ympäristönäkökulman. Julkinen keskustelu sähköverkoista keskittyy usein siirtohintojen tasoon sekä verkon kapasiteetin riittävyyteen, mutta harvemmin kapasiteetin käyttöasteen nostamiseen. Tarkastelen tutkielmassa myös erilaisia keinoja, erityisesti kysyntäjoustoa, ratkaisuna huippukysynnän tasaamiseen ja verkon kapasiteetin riittävyyden varmistamiseen. Sähköverkkoyhtiöt ovat luonnollisia monopoleja, sillä ne eivät kohtaa alueellisesti kilpailua. Taloustieteellisen regulaatioteorian mukaan luonnollisille monopoleille, kuten sähköverkkoyhtiöille, on perusteltua asettaa rajoitteita sääntelyn avulla esimerkiksi tuottoastetta tai hintoja rajaamalla. Tyypillinen haaste säännellyillä aloilla on yhtiöiden alttius yli-investoida pääomaan. Jos sääntelyn asettava viranomainen sallii tietyn enimmäisprosentin tuottoa sidottuna yrityksen pääomaan, monopoli pyrkii kasvattamaan kokonaispääomaansa, jotta sen absoluuttinen voitto voi kasvaa. Lopputuloksena voi olla ylikapasiteetti tai sellaisia investointeja, joita ei välttämättä tarvittaisi tehokkaaseen toimintaan. Tutkielmani aihe pureutuu juuri yhtiöiden yli-investoimiseen käyttöastenäkökulman avulla, ja empiirisen osion tulokseni osoittavat, että yhtiöt voisivat saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä rajaamalla kapasiteettiaan ja vähentämällä pääomaintensiivisyyttään. Tulokset ovat olennaisia etenkin Energiaviraston sääntelyn näkökulmasta, sillä sääntelyllä voidaan vaikuttaa verkkoyhtiöiden kannustimiin investoida joko uuteen verkkoon tai päin vastoin tehostaa verkon käyttöä. Sähkön jakeluverkon käytön tehostamisella on merkittävää hyötyä yhteiskunnan, kuluttajien ja ympäristön näkökulmasta, ja se hyödyttää myös verkkoyhtiöitä kustannussäästöjen kautta. Tutkielmani tuloksista voidaan havaita, että etenkin suuret ja pääomaintensiiviset verkkoyhtiöt saavuttavat prosentuaalisesti suuria kustannussäästöjä kapasiteettia rajaamalla. Pienet ja jo valmiiksi tehokkaasti sähköverkkoa hyödyntävät yhtiöt eivät hyötyisi kapasiteetin vähentämisestä merkittävästi, vaan vaikutukset voivat olla jopa negatiivisia. Myös verkon hajanaisuudella ja rakenteella voi olla vaikutusta kustannussäästöihin. Tulokset osoittavat, että sääntely voi altistaa yhtiöitä liian pääomaintensiiviseen toimintaan ja osoittaa, että luonnollisten monopolien taipumus yli-investoimiseen voi vaikuttaa myös suomalaisissa sähkön jakeluverkkoyhtiöissä. Sääntelyssä yli-investoimisen alttiuteen voidaan vaikuttaa esimerkiksi kokonaiskustannukset huomioimalla eli sisällyttämällä myös pääomakustannukset laskentaan. Jatkotutkimusaiheena keskeistä olisi selvittää, kuinka esimerkiksi dynaamiset sopimukset mahdollistaisivat investointitarpeen rajaamisen verkkoa rasittavia huippukysynnän piikkejä rajaamalla.