Osteoporoosilääkehoidon toteutuminen iäkkäillä lonkkamurtumapotilailla Varsinais-Suomessa

Abstract

Lonkkamurtuma on iäkkäillä yleinen vakava vamma, joka usein johtaa toimintakyvyn laskuun. Toimintakyvyn laskiessa avuntarve kasvaa. Lonkkamurtumapotilaiden kuolleisuus on suuri. Lonkkamurtuman jälkeen myös minkä tahansa uuden murtuman riski on 2-3-kertainen. Lonkkamurtuman riskitekijät koostuvat osteoporoosin ja kaatumisen riskitekijöistä. Tärkeä osa lonkkamurtumien ehkäisyssä onkin osteoporoosin ehkäisy ja hoito. Osteoporoosin hoidon voi lonkkamurtumapotilailla aloittaa ilman luuntiheysmittausta, kunhan murtuman taustalta on poissuljettu syöpä ja muut sekundaariset osteoporoosin syyt. Keskittämällä lonkkamurtumapotilaiden hoito ja kuntoutus geriatrijohtoisiin yksiköihin voidaan parantaa lonkkamurtumapotilaiden ennustetta ja pienentää hoidosta aiheutuvia kustannuksia. Tällaisiin yksiköihin keskittämällä myös lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin hoito tehostuu. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tarkastella kirjallisuudesta löytyvän tiedon avulla lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutumista Euroopassa sekä ajankohtaisen tutkimustiedon avulla lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutumista Varsinais- Suomessa. Aineistona käytetään syyskuussa 2021 alkaneen Varsinais-Suomen lonkkamurtumatutkimuksen dataa. Aineisto koostuu 311 lonkkamurtumapotilaasta. Tutkittavista miehiä on 31% ja naisia 69%. Mediaani- ikä on 83 vuotta. Potilailta kartoitettiin taustatekijöitä ja sairastavuutta. Toimintakykyä arvioitiin erilaisten mittareiden avulla. Potilaat jaoteltiin eri kategoroihin myös kotikuntansa mukaan. Turkulaisten oletettiin saavan ortogeriarista jatkohoitoa, kun taas muut siirtyvät jatkohoitoon oman kotikuntansa jatkohoitopaikkoihin, joissa ei ortogeriatrista hoitoa ole saatavilla. Tutkimuksessa huomataan, että osteoporoosin lääkehoito toteutuu 49%:lla ortogeriatrisen jatkohoidon saaneista potilaista ja vain 27%:lla muista potilaista. Potilaiden taustatekijöillä ei sukupuolta lukuunottamatta ollut vaikutusta osteoporoosin lääkehoidon toteutumiseen. Naisista 40% oli luulääkitys käytössä 12 kuukauden seurantapisteessä, kun miehillä vastaava prosenttiosuus oli vain 19. Opinnäytetyössä huomataan lonkkamurtumapotilaiden osteoporoosin lääkehoidon toteutuvan paremmin ortogeriatrisen jatkohoidon saaneilla. Tämä tulos on linjassa kirjallisuudesta löytyvän aineiston kanssa.