Työntekijän perusteltu odotus yksityisyydestä tietoverkoissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä

Abstract

Tutkielmassa tutkitaan työntekijän yksityisyyden suojan määrittymistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytännössä käytetyn ratkaisuperusteen, yksilön perusteltujen yksityisyyden odotusten, valossa. Yksilön perustelluilla odotuksilla viitataan henkilön omaan kokemukseen siitä, olettiko ja kokiko hän kyseisellä hetkellä nauttivansa yksityisyyttä, mutta myös osin objektiiviseen arvioon näiden odotusten perusteltavuudesta esimerkiksi tapauksen ulkoisten tekijöiden valossa. EIT on oikeuskäytännössään arvioinut näitä odotuksia ratkaistessaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklan takaaman yksityisyyden suojan rikkomusta. Perusteltujen odotusten soveltaminen ratkaisuperusteena on tapahtunut erityisesti työsuhdetta koskevien tapausten yhteydessä.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista tietoverkkoyksityisyyttä työntekijä voi työsuhteessa nauttia. Tämän tutkimusongelman puitteissa tutkielma keskittyy analysoimaan mainittua ratkaisuperustetta, niin kutsumaani perusteltujen odotusten testiä (”a reasonable expectation of privacy”). Työntekijän yksityisyyden odotus toimii suuntaa-antavana perusteena ratkaistaessa ensinnäkin sitä, kuuluuko työntekijän toiminta EIS:n 8(1) artiklan suojan alaan, ja jos kuuluu, toiseksi sitä, oliko yksityisyyteen puuttuminen hyväksyttyä 8(2) artiklan tarkoittamalla tavalla.

Tutkielma havainnollistaa perusteltujen odotusten doktriinin kehittymistä EIT:n oikeuskäytännössä. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan, miltä EIS:n yksityisyyden suojajärjestelmä näyttää sekä perusteltujen odotusten doktriinin että EIS:n 8 artiklan valossa. Tutkielmassa paitsi jäsennetään EIT:n perusteltujen odotusten testiä hyödyntäneet ratkaisut teemoittain loogisiksi kokonaisuuksiksi myös arvioidaan perusteltujen odotusten doktriinin toimivuutta näissä eri konteksteissa.

Tutkielmassa tehdystä tarkastelusta käy ilmi, että testi sisältää useita ongelmia, minkä vuoksi sen ei voida katsoa turvaavan yksityisyyttä erityisen tehokkaasti. Doktriinin kehitys on EIT:n oikeuskäytännössä ollut jokseenkin epäjohdonmukaista ja sen merkitys EIT:ssa on jäänyt heikoksi verrattuna yhdysvaltalaiseen vastineeseensa. Koska Euroopassa yksityiselämän suoja on turvattu kansallisissa perustuslaeissa, EIS:ssa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, on selvää, että nämä säännökset takaavat yksityiselämän suojan tavalla, joka ei edellytä yksilön perusteltujen yksityisyyden odotusten säännönmukaista arviointia 8 artiklan loukkauksen toteamiseksi. Tutkielmassa perustelen tätä havaintoani työsuhteen perusoikeuksia koskevan analyysin kontekstissa.