Tallenteen suhteellinen itsenäisyys. Kurt Krenin ja Wienin aktionistien tallennuskäsitysten kohtaamisia

Abstract

Tutkielma käsittelee avantgarde-elokuvaohjaaja Kurt Krenin tekemiä Wienin aktionistien performansseja tallentavia elokuvia. Se lähestyy elokuvia kahden eri osapuolen ja heidän maailmankatsomustensa kohtaamisena. Ensisijaisena tutkimuskohteena on osapuolten käsitykset tallentamisesta ja niiden kohtaaminen: erot, ristiriitaisuudet sekä vuorovaikutus. Tässä kohtaamisessa tallenteen suhde tapahtumaan näyttäytyy monimuotoisissa riippuvuussuhteissa.

Aktionistit edustavat radikaalia avantgardistiselle performanssitaiteelle tyypillistä ajattelutapaa, joka välttää taideobjektien tuottamista. Heidän taiteessaan ristiriidan muodostavat pyrkimys vuorovaikutteisuuteen jatkuvan muutoksen kanssa sekä tarve tuottaa marginaalisista performansseistaan tallenteita yleisön saavuttamiseksi. Aktionistien tarve mahdollisimman indeksisiin tallenteisiin ei kohtaa Krenin persoonallisen tyylin kanssa.

Kren edustaa strukturalistista elokuvaa. Tätä kautta hänen tyyliään kuvaavat järjestelmällisyys sekä kiinnostus elokuvan leikkauksen kokemusta kohtaan. Itse kuvamateriaalin sisältö on toissijaista Krenille. Samalla Krenin tyyliä kuvaavat hänen kiinnostuksensa epämääräiseen ja epäselvään sekä hänen harhaileva tapansa kuvata ympäristöään. Nämä piirteet avaavat Krenin teosten ainutlaatuista dokumentaarisuutta, minkä purkaminen on myös tutkielman tärkeä osa.

Krenin elokuvien dokumentaarisuus hahmottuu suhteessa avoimeen, vuorovaikutteiseen ja hahmottoman rajaa hipovaan nykyhetkeen. Tämä ilmenee etenkin Krenin tavassa korostaa kuvaushetkeä ja filmin luonnetta materiaalisena objektina. Toinen Krenin elokuvien dokumentaarisuudelle olennainen piirre on hänen matemaattisen järjestelmällinen tapansa leikata. Tarttumalla huolellisesti vähäiseen kuvamateriaaliinsa Kren korostaa nimenomaan tuon materiaalin olemassaoloa ja sen järjestystä.

Krenin dokumentaarisuus ei ole illusionistista, vaan ilmenee erityislaatuisena filmin välittömän materiaalisen tason ja leikkauksen abstraktin tason kohtaamisessa. Viime kädessä dokumentaarisuus kuitenkin kiinnittyy materiaaliseen tasoonsa. Krenin elokuvat korostavat dokumentaarisuuden liikettä ja kontekstisidonnaisuutta.

Tutkielma pyrkii myös purkamaan performanssitaiteelle yleistä tapaa hahmottaa tapahtuma ja tallenne hierarkisessa suhteessa. Tämän hierarkisen suhteen sijaan tutkielma hahmottaa tapahtuman ja sen tallenteen saman ilmiön rinnakkaisina ja vuorovaikutteisina osina.