Valituskelpoisuus ja viranomaisen passiivisuus hallintolainkäytössä : Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2025:2 analyysi

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan valituskelpoisen päätöksen käsitettä hallintolainkäytössä sekä viranomaisen passiivisuutta ja toimimatta jättämistä ilmasto-oikeudellisessa kontekstissa. Tutkielman keskiössä on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2025:2, jossa tuomioistuin arvioi valtioneuvoston toimia ilmastolain (423/2022) tavoitteiden saavuttamiseksi sekä asian valituskelpoisuutta. Tarkoituksena on selvittää, millä perusteilla valituskelpoisuutta arvioidaan tilanteissa, joissa viranomaisen kannanotto ei ilmene perinteisenä hallintopäätöksenä sekä millainen merkitys viranomaisen passiivisuudella ja toimimatta jättämäisellä on valituskelpoisuuden arvioinnissa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, onko viranomaisen passivisuus tai toimimatta jättäminen mahdollista saattaa kansallisen hallintotuomioistuimen käsiteltäväksi hallintoriita-asiana. Tutkimus perustuu oikeusdogmaattiseen eli lainopilliseen menetelmään, jonka avulla analysoidaan voimassa olevaa oikeutta. Tarkastelussa hyödynnetään keskeisinä lähteinä lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoja, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan erityisesti hallintolainkäytön näkökulmasta, painottuen valituskelpoisen päätöksen edellyttämiseen hallintoprosessissa sekä viranomaisen toiminnan ja passiivisuuden oikeudelliseen merkitykseen muutoksenhaussa. Kansainvälisesti tarkasteltuna ilmasto-oikeudenkäyntien yhtenä perusteena on lähes poikkeuksetta toiminut valtion tai viranomaisen passiivisuus ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa. Suomen lainsäädäntö ei mahdollista valtion tai viranomaisen passiivisuudesta valittamista, eikä kansallisessa oikeusjärjestyksessä ole käytössä niin kutsuttua passiivisuuskannetta. Oikeuskäytännön kehittyminen voi kuitenkin mahdollistaa uusia oikeussuojakeinoja erityisesti ilmasto-oikeudenkäynneissä. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä kansallisen lainsäädännön että kansainvälisen oikeuskäytännön avulla sitä, millä tavoin kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa tehokkaan oikeussuojan tilanteissa, joissa asian perusteena ei ole valituskelpoinen hallintopäätös. Tutkimus osoittaa, että ratkaisu KHO 2025:2 ilmentää valituskelpoisuuden tulkinnan asteittaista laajenemista ilmastoasioissa. Ratkaisussa ilmastovuosikertomukseen sisältyvä lisätoimien tarpeen arviointi katsottiin päätökseen rinnastettavaksi kannanotoksi, mikä mahdollistaa tuomioistuinvalvonnan myös tilanteissa, joissa viranomaisen toiminta ilmenee passiivisuutena. Samalla ratkaisu vahvistaa tehokkaan oikeussuojan merkitystä ja korostaa oikeussuojakeinojen ajallista oikea-aikaisuutta ilmastoasioissa.