Rottinkia selkään vai lempeää ohjausta? : Keskustelu kansakoulujen ruumiillisesta kurittamisesta vuosina 1905–1921

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee keskustelua ruumiillisesta kurittamisesta vuosina 1905–1921. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten koulujen kurinpidosta keskusteltiin ja minkä-laisin argumentein ruumiillisen kurituksen käyttöä puolustettiin ja vastustettiin.

Tutkimusaineisto koostuu kolmesta osasta. Päälähteenä tutkimuksessa ovat Opettajain lehti, joissa opettajat kirjoittivat tekstejä kollegoilleen ja kävivät keskustelua keskenään. Toinen osa koostuu kolmesta kasvatusoppaasta, jotka ovat kirjoitettu eritysesti opettajien käyttöön. Tut-kimuksessa käytetään myös Turun alueen kansakoulujen arkistoja ja kansakoulutarkastajalta säilynyttä arkistoa. Arkistoaineisto koostuu koulujen johtokuntien pöytäkirjoista, rangaistupäi-väkirjoista, nimi- ja arvostelupäiväkirjoista ja kansakoulutarkastajan kirjeenvaihdosta. Tutkiel-man tehtävänä on selvittää, minkälaista keskustelu oli ruumiillisen kurittamisen ympärillä, joten aineistoa lähestytään laadullisen sisällönanalyysin keinoin, yhdistäen lähiluvun ja diskurssianalyysin metodeja.

Tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia on, että ruumiillisen kurittamiseen suhtauduttiin hyvin jakautuneesti. Noin puolet keskustelunaloituksista piti ruumiillista kurittamista tarpeellisena ran-gaistuskeinona koulussa, kun taas toinen puoli halusi poistaa oikeuden kurittamiseen opettajilta kokonaan. Ruumiillisen kurittamisen vastustajat vetosivat eniten vanhemman oikeuteen kurit-taa, ystävälliseen kasvatuksen voimaan ja lapsen psyykkisen kehityksen suojelemisella. Vastustajat näkivät ruumiillisen kurittamisen olevan vanhanaikaista ja opettajan oli käytettävä muita keinoja luokanhallinnassa. Turun kansakouluissa ja tarkastajan arkistot kertoivat turkulaisten opettajien olevan lempeämmän pedagogiikan puolella ja ruumiillinen kurittaminen nähtiin huonona kurinpitokeinona.

Ruumiillisen kurittamisen käyttöä kouluissa myös puolustettiin. Pääargumentteina olivat pa-hantapaisten lasten kurissapitämisen vaikeus, vallan siirtyminen opettajalta oppilaille ja suoma-laisen kansakunnan yleinen rappeutuminen. Tätä pelättiin, jos pahimmissa tapauksissa ei saisi käyttää ruumiillista kurinpitoa. Kasvatusoppaista kaksi kehotti antamaan ruumiillista kuritusta erityisesti pienille lapsille, jotta lapsen eettinen ajattelu kehittyy. Ruumiillinen kuritus nähtiin olevan keino kasvattaa epäitsekkäitä, kristillisiä ja siveellisiä ihannekansalaisia. Keskustelun molemmilla osapuolilla oli sama tavoite eli hyvinvoiva ja kunnon kansalainen, mutta keinot sen saavuttamiseksi vaihtelivat osapuolten välillä.