Tuomioistuimen määräämä hyödyntämiskielto viranomaisen hankkimaan todistusaineistoon

Abstract

Tutkielman aiheena on tuomioistuimen harkintavalta määrätä hyödyntämiskielto viranomaisen hankkimaan todistusaineistoon rikosprosessissa. Tutkimuksen kohteena on erityisesti oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25§:n 3 momentti, jonka soveltaminen perustuu tuomioistuimen kokonaisharkintaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta. Tarkoituksena on selvittää, millä perusteilla tuomioistuin voi määrätä viranomaisen hankkimaa todistusaineistoa hyödyntämiskieltoon ja miten EU-oikeuden oikeuskäytäntö vaikuttaa tähän. Tutkimuksen metodi on lainopillinen, joka pyrkii systematisoimaan ja selkeyttämään voimassa olevia oikeussääntöjä lainvalmisteluaineiston, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden avulla. Teoreettisena viitekehyksenä toimii vapaa todistusteoria ja sitä rajoittavat hyödyntämiskiellot. Lisäksi tutkielmani tarkastelee prosessioikeuden eurooppalaistumista ylikansallisten tuomioistuinten antamien ratkaisujen luomien tendenssien valossa. Tutkimustulokset osoittavat, että lainvastaisesti hankitun todisteen hyväksyttävyys edellyttää tuomioistuimelta tapauskohtaista kokonaisharkintaa, jossa punnitaan todisteen merkitystä, hankintatavan oikeudenloukkauksen vakavuutta ja sen vaikutusta oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen. EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välisten ristiriitatilanteiden osalta hyödyntämiskieltoa koskeva oikeustila on edelleen jäsentymätön. Tämän vuoksi tutkielmassa pyritään selkiyttämään nykytilaa ja tarjoamaan pohjaa jatkotutkimukselle sekä oikeuskäytännön kehittämiselle. Tutkielman päätelmissä korostetaan selkeän ja ennakoitavan oikeuskäytännön tarvetta. Suosituksina esitetään hyödyntämiskieltosäännöksen tarkempaa systematisointia ja oikeuskäytännön yhtenäistämistä etenkin esitutkintaviranomaisten toiminnan kannalta.