Purentaelimistön kipujen ja toimintahäiriöiden yksilöllinen hoito : pitkäaikaisvaikutukset
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset338
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Purentaelimistön toimintahäiriöt (engl. temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten, hampaiston ja niihin läheisesti liittyvien kudoksen sairaus- ja kiputiloille sekä toimintahäiriöille. TMD-vaivat ovat yleisin kasvojen alueen kiputila. TMD- potilaiden diagnostiikkaan on kehitetty Research Diagnostic Criteria for Temporomandibular Disorders eli RDC/TMD, jonka perusteella potilaat voidaan luokitella ryhmiin mm. kivun aiheuttaman toimintahaitan vaikeusasteen perusteella. Tätä luokitusta voidaan hyödyntää potilaan yksilöllisen hoidon suunnittelussa. Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata TYKS:in suu- ja leukasairauksien klinikan TMD-haitta-asteluokituksen (GCPS 1.0) mukaisesti yksilöllisesti hoidettujen potilaiden hoidon pitkäaikaisvaikutuksia eri vaikeusasteluokissa.
Tutkimuksen otanta koostui 49 potilaasta, jotka oli lähetetty 1.1.2015-3.6.2016 TYKSin suu- ja leukasairauksien klinikalle TMD-vaivojen vuoksi ja joille oli toteutettu RDC/TMD kriteeristön mukaan määritetyn haitta-asteen mukainen yksilöllinen hoito (Kyrölä 2018). Heille lähetetiin uudet RDC/TMD kriteeristöön perustuvat kyselykaavakkeet keväällä 2020. Tutkimus toteutettiin sekä rekisteri-, että kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastanneet potilaat jaettiin kyselyn GCPS 1.0 lomakkeen sisältämien kysymysten tulosten perusteella jälleen haitta-asteluokkiin (lievä, kohtalainen tai vaikea haitta), ja uutena luokkana luotiin neljäs ryhmä: ei TMD-kipua. Lisäksi potilailta kysyttiin, mitä terveydenhuollon palveluita he ovat käyttäneet kasvojen alueen kivun hoitoon TYKS:in hoitojakson päätyttyä.
Seurantatutkimuksen perusteella saatuja tuloksia ja potilaiden haitta-asteluokituksia verrattiin Mira Kyrölän tutkimukseen. Todettiin, että 24 potilaalla (51,1%) haitta-aste oli laskenut, eli potilaiden kokema kivun tuoma haitta oli lieventynyt. 19 potilaalla (40,4%) haitta-aste oli pysynyt samana ja 4 potilaalla (8,5%) haitta-aste oli noussut. Lähtötilanteeseen verrattuna noin puolet potilaista (51,1%) koki TMD kivustaan vähemmän haittaa yksilöllisen TMD-hoidon ja sen jälkeisen seuranta-ajan jälkeen. Seurantatutkimuksen aineistossa neljännes potilaista (25,5%) oli kokonaan kivuttomia, kun lähtötilanteessa kaikki olivat oireisia. Potilailla oli ollut monia eri TMD-hoitokeinoja käytössä. RDC/TMD ja DC/TMD kriteeristön mukaisesti määritelty haitta-aste on käyttökelpoinen menetelmä TMD-potilaiden luokitteluun, ja sen perusteella potilaille voidaan suunnitella yksilöllistä hoitoa.