Yläkoulun liikunnanopettajien kokemuksia koulupäivien liikunnallistamisesta

Abstract

Suomalaisten lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus vähenee huomattavasti siirryttäessä kohti murrosikää. Fyysisen aktiivisuuden väheneminen on myös kansainvälisesti vertailtuna merkittävää. Tämä on huolestuttavaa, sillä fyysinen aktiivisuuden on todettu olevan yhteydessä sekä parempaan koulumenestykseen että parempaan fyysiseen kuntoon ja terveyteen. Vuoden 2016 alussa valtakunnalliseksi laajennettu Liikkuva koulu -ohjelman avulla pyritään lisäämään lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta, sillä sen suurimpana tavoitteena on, että jokainen lapsi liikkuisi vähintään tunnin jokaisen koulupäivän aikana.

Koulun rooli fyysisen aktiivisuuden tarjoajana on merkittävä ja liikunnallisen elämäntavan opettaminen tulisi olla koko koulun henkilökunnan tehtävä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että liikunnanopettajia lukuun ottamatta yläkoulun opettajat eivät pidä liikunnan edistämistä jokaisen opettajan tehtävänä. Tämän lisäksi opettajat ovat kokeneet, että omaa opetusta on vaikeaa liikunnallistaa.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten yläkoulun liikunnanopettajat ovat kokeneet koulupäivien liikunnallistamisen ja miten se on muuttanut heidän työnkuvaansa. Tutkimusaineisto kerättiin Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry:n jäseniltä (N = 99) Webropol-kyselylomakkeen avulla.

Tutkimustuloksista käy ilmi, että liikunnanopettajien mielestä yläkouluissa ei ole tehty riittävästi toimenpiteitä koulupäivien liikunnallistamiseksi eikä jokainen opettaja ole osallistunut koulupäivien liikunnallistamiseen. Liikunnanopettajat myös kokivat työmäärän ja kiireen lisääntyneen liikunnallistamisen myötä. Liikunnanopettajat suhtautuivat myönteisesti liikunnallistamisen tavoitteisiin, mutta eivät uskoneet jokaisen oppilaan pystyvän saavuttamaan niitä. Miesliikunnanopettajat suhtautuivat Liikkuva koulu -ohjelmaan myönteisemmin kuin naisliikunnanopettajat. Tutkimus myös osoitti, että liikunnanopettajien jaksamisesta tulisi olla huolestunut, jos vastuu liikunnallistamisesta jää pelkästään heidän harteilleen. Koulutusta ja tietoisuutta hankkeesta tulisi myös lisätä, ja samalla pohtia ovatko ohjelman tavoitteet realistisia.