Bonusvanhemman epävarsinainen laiminlyöntivastuu henkeen ja terveyteen kohdistuvissa laiminlyöntirikoksissa

Abstract

Nyky-yhteiskunnassa yhä merkittävämpi osa perheistä poikkeaa perinteisestä ydinperhemallista. Tämän seurauksena lapsen arjessa keskeisessä asemassa biologisen vanhemman ohella voi olla myös muu aikuinen, kuten niin kutsuttu bonusvanhempi. Tämä muutos on lisännyt tilanteita, joissa lapsen hoiva ja arjen vastuut jakautuvat aikuisten kesken ilman, että bonusvanhemman oikeudellinen asema on selkeästi määritelty. Tutkielmassa tarkastellaan edellytyksiä, joiden perusteella bonusvanhemman lapseen kohdistuva laiminlyönti voi tulla arvioitavaksi epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena rikoslain 21 luvun henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa. Epävarsinaisissa laiminlyöntirikoksissa vastuu perustuu passiivisuuteen, eli toimimatta jättämiseen. Niinpä tarkastelun kohteena ovat tilanteet, joissa bonusvanhemman passiivisuus voi vaarantaa lapsen fyysisen turvallisuuden, terveyden tai hengen. Jotta bonusvanhemman rikosoikeudellinen vastuu voisi tulla arvioitavaksi, tulee hänellä kuitenkin lisäksi olla erityinen oikeudellinen velvollisuus toimia. Tämä edellyttää, että bonusvanhempi on laiminlyönnin rangaistavuutta koskevan rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetussa vastuuasemassa. Bonusvanhemman vastuuasema ei kuitenkaan perustu samalla tavalla vahvaan normatiiviseen sääntelyyn kuin vanhemman asema, minkä vuoksi sen sisältö on oikeudellisesti avoimempi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä bonusvanhemman rikosoikeudellinen vastuuasema syntyy ja konkretisoituu laiminlyöntivastuuksi oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen ja siinä keskitytään voimassa olevan oikeuden tulkintaan. Lisäksi tutkielmalla on systematisoiva ulottuvuus, sillä sen pyrkimyksenä on muodostaa hajanaisista oikeuslähteistä johdonmukainen kokonaiskuva bonusvanhemman rikosoikeudellisesta vastuuasemasta.