Tutkimuksellisia kuvauksia varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta 2020-luvulla

Abstract

Varhaiskasvatuksen uskontokasvatus muuttui vuoden 2015 varhaiskasvatuslain uudistuksessa katsomuskasvatukseksi. Sen mukaan katsomuksia tarkastellaan tasaveroisina arvottamatta niitä keskenään, opetus on arvopohjaltaan uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus on merkittävässä roolissa moninaistuvan Suomen lasten kasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöissä tulee huomioida uskonnot ja katsomukset, antaa niille näkyvyyttä ja tilaa, jotta monikatsomuksellinen perinne voisi mahdollistua. Onnistuessaan tämä antaa lapsille valmiuksia kohdata uskontojen ja katsomusten moninaisuus omassa elämässään, oppia niistä ja saada vaikutteita oman elämänkatsomuksen kehittymiselle ja jäsentymiselle. Varhaiskasvatuslain, varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (valtakunnallinen ja paikallinen) sekä muiden ohjaavien asiakirjojen tarkoituksena on ohjata katsomuskasvatuksen toteutustapoja sekä varhaiskasvatushenkilöstön työtä. Tutkimuksessa tarkastellaan varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen sisältöjä ja teemoja 2020-luvulta. Tutkimusmenetelmänä toimii kirjallisuuskatsaus, jossa esitellään tutkimuksellinen perusta katsomuskasvatuksen määrittelylle; mitä katsomuskasvatus on, miten se määritellään ja miten se koskee varhaiskasvatusikäisen lapsen elämismaailmaa. Aineistona tutkimuksessa ovat katsomuskasvatusta koskevat tutkimukset sekä valikoidut paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat. Paikallisista suunnitelmista etsin valtakunnan ohjausta tarkentavaa ja kunnan ominaispiirteitä kuvailevaa sisältöä, jotka konkretisoivat katsomuskasvatuksen painotuksia ja toteutustapoja. Tutkimus on toteutettu syksyn 2023 ja kesän 2024 välisenä aikana laadullisena kirjallisuuskatsauksena, perehtyen mm. Turun yliopiston kirjaston Volter tietokannasta poimittuihin tutkimuksiin sekä kuntien kotisivuilta luettavissa oleviin varhaiskasvatussuunnitelmiin. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että katsomuskasvatuksen arvopuhe varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelmassa on varsin inklusiivistä ja edistyksellistä, samalla se on myös ylätasoista, abstraktia ja monitulkintaista. Resurssit varhaiskasvatussuunnitelman määrittämän katsomuskasvatuksen toteuttamiselle ovat riittämättömät ja sen odotetaan tapahtuvan vailla laajempaa keskustelua. Paikallisella tasolla ei juurikaan onnistuta konkretisoimaan valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman tavoittelemaa moninaista katsomuskasvatusta, joka olisi samanaikaisesti katsomuksellisesti ja uskonnollisesti sitouttamatonta. Paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa ei myöskään oteta kantaa, kuinka henkilöstön tietämystä eri katsomuksista lisättäisiin. Koulutuksen sekä yksilöllisen että yhteiskunnallisen reflektion tarve näyttäytyy merkittävänä, hämmennyksen ja epätasaisuuden vähentämiseksi.