Tukiviittomien pedagoginen merkitys varhaiskasvatuksessa

Abstract

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää tukiviittomien käytön eri merkitysulottuvuuksia varhaiskasvatuksen kontekstissa. Teoreettisena taustana on toiminut tietokirjallisuudesta koostettu sisältö, jonka mukaan puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät voivat vahvistaa lasten osallisuutta, vuorovaikutusta ja kielellistä saavutettavuutta varhaiskasvatuksessa. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jonka lähestymistapa oli narratiivinen. Aineistonhaku toteutettiin monipuolisesti, hyödyntäen eri hakukoneita ja tietokantoja. Lisäksi aineistoa etsittiin tarkastellen erilaisten artikkeleiden ja teosten alkuperäislähteitä. Analysoitavaksi päätyi viisi kansainvälistä tutkimusartikkelia, joissa käsiteltiin tukiviittomien ilmenemistä sekä merkityksiä varhaiskasvatuksessa. Tarkoitukseni oli valita tarkasteltavaksi mahdollisimman tuoretta tutkimustietoa. Valikoidut artikkelit ovat julkaistu vuosien 2008–2025 välillä. Tutkielman tulokset pystyttiin jakamaan kahteen ryhmään. Tukiviittomien käytöllä oli sekä hyötyjä että rajoitteita. Tulokset osoittivat, että tukiviittomien käyttö voi tukea inkluusion toteutumista sekä vahvistaa lasten vuorovaikutusta ja osallisuutta. Samalla kuitenkin viittomien käyttöön liittyi myös haasteita, jotka koskivat muun muassa puutteellista tukiviittomakoulutusta ja menetelmän integrointia arjen käytäntöihin. Tulokset ilmensivät lisäksi tukiviittomien toimivan sekä edistävänä että rajoittavana tekijänä lasten kielenkehitykselle. Kaksijakoiset tulokset osoittavatkin, että tukiviittomien käyttö kommunikaation tukena vaatii säännöllistä arviointia suhteessa tavoitteisiin sekä työntekijöiden riittävää kouluttamista puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien käyttöön.