Rikostutkintatarkoituksessa suoritettavasta DNA-vertailututkimuksesta DNA-fenotyypitykseen : Henkilötietojen suoja DNA-tietoja käsiteltäessä

Abstract

Tutkielmani tavoitteena on selvittää, minkälaisia rajoituksia yksityisyyden ja erityisesti henkilötietojen suoja asettavat rikostutkinnan aikana kerättyjen DNA-tietojen käsittelylle. Tarkastelu keskittyy ennen kaikkea niihin reunaehtoihin, joita perinteisessä DNA-vertailututkimuksessa suoritettavalle DNA-tietojen käsittelylle on eurooppalaisessa perus- ja ihmisoikeussääntelyssä sekä sitä täsmentävässä tietosuojasääntelyssä ja oikeuskäytännössä asetettu. Tämän perusteella arvioin henkilötietojen suojan näkökulmasta myös yhtä geeniteknologian mahdollistamaa keinoa, rikosteknistä DNA-fenotyypitystä. Tällä tarkoitan tutkielmassani DNA-näytteen haltijan ulkonäköpiirteiden määrittelyä DNA-näytteen perusteella.

Tutkielman pääasiallinen metodi on lainoppi. Rikosteknistä DNA-fenotyypitystä koskevassa tarkastelussa hyödynnän myös de lege ferenda -menetelmää, sillä oikeudellinen tila on sen osalta epäselvä. Työ on jaettu kuuteen lukuun. Johdannon jälkeen tarkastelen henkilötietojen suojaa osana yksityisyyttä sekä erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan yksityisyyttä ja henkilötietojen suojaa koskevaa sääntelyä. Kolmannessa luvussa esittelen DNA-tietojen käsittelyn arvioimisen kannalta keskeisimmän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön. Neljännessä luvussa tarkastelen rikosasioiden tietosuojadirektiivissä henkilötietojen käsittelylle asettuja vaatimuksia suhteessa DNA-tietoihin. Viidennessä luvussa arvioin edellä esitettyjä vaatimuksia suhteessa rikostekniseen DNA-fenotyypitykseen sekä hahmottelen niitä oikeudellisia reunaehtoja, joiden puitteissa DNA-fenotyypitystä voitaisiin pitää hyväksyttävänä menetelmänä henkilötietojen suojan näkökulmasta. Viimeisessä luvussa kokoan keskeisimmät havaintoni ja esitän aihealueeseen liittyviä jatkotutkimustarpeita.

Tutkielmani perusteella eurooppalainen perus- ja ihmisoikeussääntely yhdessä sitä täydentävän EU:n sekundaarilainsäädännön kanssa asettavat hyväksyttävät reunaehdot perinteistä DNA-vertailututkimusta koskevalle kansalliselle lainsäädännölle. Erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen DNA-tietoja koskevat ratkaisut ovat keskeisiä ehtojen hahmottamiseksi. Myös rikosteknisen DNA-fenotyypityksen osalta on selvää, että sen käytöstä tulisi säännellä kansallisesti, jotta henkilötietojen käsittely täyttäisi lailla säätämisen vaatimuksen. Lisäksi DNA-fenotyypitykseen liittyvää henkilötietojen käsittelyä tulisi tarkastella erityisesti suhteellisuusperiaatteen mukaisuuden kannalta.