DAC6-direktiivin mukainen raportointivelvollisuus asianajo- ja asiakassalaisuuden näkökulmasta

Abstract

Globalisoituminen, teknologinen kehitys ja lisääntynyt liikkuvuus ovat tuoneet haasteita valtioiden oikean verotuksen toteuttamiseen. Euroopan unioni on pitkään tähdännyt erilaisilla toimilla avoimien sisämarkkinoiden toteutumiseen, jossa ihmiset, pääomat, palvelut ja tavarat liikkuvat esteettä sisärajojen yli. Liikkuvuus on aiheuttanut valtioiden välillä myös verokilpailua. Toisien maiden houkutellessa yrityksiä ja työvoimaa alueelleen veroeduilla, aiheuttaa se toisissa valtioissa verotulojen menetystä. Verotuksen toteutukseen on tuonut haasteita myös se, että verotusta on ollut hankala toteuttaa oikeamääräisenä oikeassa valtiossa, kun varallisuutta ja verotusta koskevat tiedot eivät ole kulkeneet eri maiden veroviranomaisten välillä. Tämä on näkynyt myös aggressiivisen verosuunnittelun lisääntymisenä, jossa verovelvolliset ovat hyödyntäneet valtioiden välistä verokilpailua ja eri verojärjestelmien niveltymättömyyttä verorasituksensa minimoimisessa.

Valtioiden veropohjien rapautuminen ja keinot sen estämiseksi ovat olleet pitkään EU:n ja Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestön (OECD) kärkiteemoina. Aggressiivisen verosuunnittelumenetelmien ja haitallisen verokilpailun on katsottu olleen suurelta osin ongelman ytimessä. Ongelmana toimissa aggressiivisen verosuunnittelun suitsemiseksi on ollut se, että verosuunnittelumenetelmät kehittyvät nopeammin, kuin viranomaiset ehtivät niihin reagoimaan. Verosuunnittelua koskevien avoimien puitteiden luominen, sekä tiedonkulun parantamisen eri maiden veroviranomaisten välillä, on koettu ratkaisevaksi tekijäksi verotuksen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi.

EU:n sisällä viranomaisten välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua on pyritty parantamaan jo useiden vuosien ajan. Ensimmäinen merkittävä edistys tähän oli hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla annettu direktiivi 2011/16/EU. DAC6-direktiivi, eli neuvoston direktiivi (EU) 2018/822 direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse raportoitavia rajat ylittäviä järjestelyjä koskevasta pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla, on viides muutos alkuperäiseen direktiiviin. DAC6 toi mukanaan rajat ylittävissä järjestelyissä avustaville palvelun tarjoajille pakollisen järjestelyjen raportoinnin veroviranomaisille. Kyseessä on siten yksi merkittävimmistä toimista avoimuuden lisäämiseksi rajat ylittävissä järjestelyissä, joissa voi olla viitteitä aggressiivisen verosuunnittelun menetelmistä.

DAC6-direktiivin voimaantulo ei sujunut täysin ongelmitta. Raportointivelvollisuuden suhdetta oikeudellisen ammattisalassapitoon on käsitelty Euroopan unionin tuomioistuimessa asti. Direktiivissä käytetyt termit on tarkoituksella jätetty määrittelemättä, tarkoituksena estää sääntelyn kiertäminen muodollisin perustein. Termien määrittelyn sijasta direktiiviin on kirjattu tunnusmerkkejä raportoitavien järjestelyjen tunnistamiseksi, sekä raportointivelvollisten palvelun tarjoajien määrittämiseksi. Määrittelyjen epätarkkuus on kuitenkin aiheuttanut paljon tulkintaongelmia. Raportointivelvollisuus on säädetty pakolliseksi ja laiminlyönnit sanktioitu. Palvelun tarjoajia sitoo samalla toiseen suuntaan asiakassalaisuudet ja asianajajan kohdalla asianajosalaisuus, joiden rikkominen on myös sanktioitu. Velvoitteiden ristiriita ja toisaalta DAC6:n velvoitteiden tulkinnanvaraisuus heikentävät oikeusvarmuutta.