IMEVÄISTEN SUPRAVENTRIKULAARISEN TAKYKARDIAN (SVT) HOITO

Abstract

Supraventrikulaarinen takykardia (SVT) on lasten yleisin rytmihäiriö, jonka insidenssi on ensimmäiseen ikävuoteen mennessä 0,25/1000. Yli neljäsosa (28%) lapsuusiän SVT:stä todetaan alle vuoden iässä. EKG:ssa nähdään useimmiten nopea kapeakompleksinen takykardia, jossa kammiotaajuus on tyypillisesti yli 230/min. Useita eri patomekanismeja tunnetaan rytmihäiriön taustalla. SVT voi aiheuttaa oireita, jotka imeväisikäisillä vaihtelevat huonosta syömisestä ja itkuisuudesta vaikeaan sydämen vajaatoimintaan, kardiogeeniseen sokkiin ja kuolemaan. Koska imeväisiän SVT- kohtauksiin liittyy merkittävä sydämen vajaatoiminnan riski, on yleinen käytäntö aloittaa rytmihäiriöestolääkitys jo ensimmäisen SVT-episodin jälkeen. SVT:n hoidon pituudesta ei ole tehty vertailevaa tutkimusta. Yleinen hoitokäytäntö on ollut käyttää estolääkitystä vuoden ajan, mikäli SVT ei ole uusinut lääkityksen aikana. Viime vuosina on Sanatanin ym. (2012) tutkimuksen perusteella siirrytty lyhyempään, kuusi kuukautta kestävään estolääkitykseen. Tämän opinnäytetyön päätavoitteena oli selvittää, onko kuusi kuukautta kestävä estohoito yhtä tehokas relapsien ehkäisyssä kuin 12 kuukautta kestävä hoito. Lisäksi opinnäytetyössä kartoitettiin SVT:n insidenssiä, patofysiologiaa, hoitoa ja ennustetta, sekä verrattiin Tyksin tutkimusaineiston löydöksiä jo tarjolla olevaan kirjallisuuteen. Tutkimuksen data koostuu retrospektiivisesti kerätyistä Tyksissä hoidetuista potilaista. Opinnäytetyötä varten kerättiin potilastietojärjestelmästä tiedot kaikista lapsista, joilla oli todettu SVT alle vuoden ikäisenä vuosien 2005–2017 aikana. Tyksin aineisto on myös osa valtakunnallista monikeskustutkimusta, jossa mukana ovat kaikki Suomen yliopistosairaalat. Tutkimuksessamme ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa estolääkityksen lopetuksen jälkeisissä relapseissa lyhyen ja pidemmän lääkehoidon ryhmissä (p = 0,61). Näin ollen on jatkossakin perusteltua hoitaa imeväisikäisten SVT kuusi kuukautta kestävällä estolääkityksellä. Lyhytkestoisempi lääkehoito on järkevää, sillä lääkehoidon toteutus kuormittaa perheitä ja lääkitykseen liittyy myös potentiaalisesti vaarallisia haittavaikutuksia.