Miten vammaisen lapsen toimijuus toteutuu sairaalassa?

Abstract

<p>Sairaala on potilaan toimijuuden kannalta ongelmallinen paikka, jossa aikuispotilaankaan toimijuus ei aina toteudu. Sairaaloiden toiminta on hyvin hierarkkista, ja joskus tuntuu, että potilas on hierarkian alimmalla portaalla. Entä jos potilas on lapsi, ja vieläpä vammainen lapsi, joka ei ehkä edes ilmaise itseään puheella? Onko hänen toimijuutensa mahdollista toteutua – ja pitäisikö sen olla?<br></p><p>Vastaus kysymykseen riippuu ainakin siitä, miten toimijuus (engl. agency) määritellään ja mitä sen toteutumisella tarkoitetaan. Itse määrittelen toimijuuden kaikkien ihmisten olemukseen kuuluvaksi ominaisuudeksi, tarpeeksi vaikuttaa omalla sanallisella ja sanattomalla viestinnällään eli myös 165 toiminnallaan toisiin ihmisiin (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012). Tämä perustuu Mayallin (2002) määritelmään, jossa ”agent” on henkilö, joka ilmaisemalla omia näkemyksiään saa aikaan seurauksia ollessaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Toimijuuden käsite erotetaan siis käsitteestä ”actorness”, joka kuvaa vain toimimista, ei sen vaikutuksia toisiin (Mayall 2002). Toimijuus toteutuu tai jää toteutumatta vuorovaikutuksessa, joka tapahtuu toimijuuden toteutumista tukevissa tai estävissä rakenteissa. <br></p><p>Lapsen toimijuus toteutuu, kun aikuinen antaa lapsen näkökulman vaikuttaa omaan ajatteluunsa ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Toimijuus on kuitenkin eri asia kuin itsemääräämisoikeus, eikä toimijuuden toteutuminen tarkoita, että lapsi silloin saisi kaikki toiveensa toteutetuiksi. Tästä näkökulmasta vastaus aiemmin esittämääni kysymykseen kuuluu: kyllä vammaisen lapsenkin toimijuuden pitäisi toteutua sairaalassa. Nimittäin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59-60/1991, jäljempänä lapsen oikeuksien sopimus) ja Suomen perustuslain mukainen kaikkien lasten oikeus ilmaista näkemyksensä omaa elämäänsä koskevissa asioissa ja saada ne huomioon otetuksi pätee myös sairaalassa.<br></p><p><br></p>