Yleinen edunvalvonta ja muistisairaan päämiehen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen

Abstract

Tutkielman aiheena on edunvalvonnassa olevan muistisairaan päämiehen itsemääräämisoikeus. Tutkielmassa selvitetään itsemääräämisoikeuden sisältöä ja erityisesti sen suhdetta perinteisempään holhousoikeudelliseen periaatteeseen, eli paternalismiin.

Tutkielman mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti muistisairaat yleisen edunvalvojan päämiehet. Muistisairautta sairastaville henkilöille ominaista on se, että henkilöllä on sairauden alkaessa täysi oikeudellinen toimintakyky ja siten myös täysimääräinen itsemääräämisoikeus. Sairauden edetessä niin oikeudellinen toimintakyky kuin itsemääräämisoikeuskin kuitenkin laskee. Muistisairauden etenevä luonne asettaa yleiselle edunvalvojalle haasteen holhoustoimilain asettaman yhteistoimintavelvoitteen täyttämisessä.

Lähdemateriaalina käytetään pääasiassa holhoustoimilain esitöitä, kotimaista vanhuusoikeudellista kirjallisuutta sekä edunvalvontaa käsittelevää oikeuskirjallisuutta. Erityistä huomiota kiinnitetään eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuaineistoon. Tutkimusmenetelmänä käytetään oikeusdogmatiikkaa.

Tutkielmassa tuodaan esiin niitä asioita, joihin liittyvät päätöksentekotilanteet useimmiten ovat tulkittavissa päämiehen kannalta tärkeiksi. Ainakin käyttövaroihin liittyvät sekä päämiehen kotiin ja irtaimistoon liittyvät päätökset ovat itsemääräämisoikeuden kannalta erityisen merkittäviä. Näissä tilanteissa päämiestä on aina pyrittävä kuulemaan. Yhteistoimintavelvoite ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan näihin asiaryhmiin. Ottaen huomioon edunvalvonnan luonteen ensisijaisesti päämiehen omaa autonomiaa tukevana ja avustavana järjestelynä tulisi päämiehen henkilökohtaiseen tuntemiseen sekä säännölliseen vuorovaikutukseen panostaa nykyistä enemmän. Valitettavasti yhä edelleen edunvalvonnassa olevan päämiehen itsemääräämisoikeuden toteutuminen riippuu pitkälti siitä, miten hyvin hänen edunvalvojansa pyrkii kuulemisvelvoitetta noudattamaan.