Apua Kekkoselle vai kansainvälisen politiikan sivutuote? Noottikriisin suomalainen kuva
Tervamäki, Tapio (2014-10-31)
Apua Kekkoselle vai kansainvälisen politiikan sivutuote? Noottikriisin suomalainen kuva
(31.10.2014)
Annales Universitatis Turkuensis C 386 Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5785-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5785-9
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee noottikriisin suomalaista kuvaa. Noottikriisi on saanut nimensä Neuvostoliiton Suomelle 30.10.1961 antamasta nootista, jonka mukaan Länsi-Saksan aseellinen varustautuminen aiheutti sellaisen sotilaallisen uhkan, että vuoden 1948 yya-sopimuksen mukaiset sotilaalliset konsultaatiot olivat perusteltuja. Presidentti Urho Kekkonen ja pääministeri Nikita Hruštšov sopivat kuitenkin runsaan kolmen viikon kuluttua, ettei niitä pidetä.
Noottikriisi on ollut hyvin kiistanalainen. Eniten on erimielisyyttä aiheuttanut nootin motiivi. Siksi tämän tutkimuksen pääaiheena ovat sen tulkinnat suomalaisten kirjoittamissa painetuissa teksteissä nootin jättämisen jälkeisestä päivästä vuoteen 2013.
Erimielisyys johtuu pääasiassa käsityksestä, että noottia ei lähetetty Länsi-Saksan aiheuttaman uhkan takia vaan Kekkosen auttamiseksi vuoden 1962 presidentinvaaleissa. Tätä tulkintaa yksinään tai yhdistettynä yhteen tai useampaa muuhun tekijään on myös kannatettu eniten. Kekkonenkin ilmaisi päiväkirjassaan, että tarkoituksena oli hänen tukemisensa. Julkisuudessa hän ei kuitenkaan sanonut koskaan niin eksplisiittisesti.
Erityinen piirre ovat vaihtelut huomattavan monen akateemisenkin kirjoittajan tulkinnoissa. Sama koskee sanomalehtiä. Monet nimesivät jälkeenpäin nootin tarkoitukseksi Kekkosen auttamisen, vaikka olivat aluksi kirjoittaneet jotain muuta. Ilmiö paljastaa että sanomalehdet harjoittivat heti nootin saapumisen jälkeen itsesensuuria. Support for Urho Kekkonen in the Presidential Elections, or a Sideshow to International Politics? The Finnish Discussion on the Note Crisis
The study deals with the discussion on the Note Crisis in printed texts written by Finnish commentators.The Note Crisis has been so termed according to a diplomatic note given by the Soviet Union on 30 October 1961, which claimed that West German rearmament constituted such a threat that military consultations according to the provisions of the 1948 Treaty were called for. About three weeks after the delivery of the note, however, the matter was settled by President Urho Kekkonen and Premier Nikita Khrushchëv, without any such consultations.
The Note Crisis has been very controversial. The main issue has been the motive of the note. The perceptions of the motives are also the principal subject of the present investigation.
The debate over the note is mainly due to the suggestion that it was intended, not to counter a West German military menace, but to secure the re-election of Kekkonen in the upcoming presidential elections. Indeed this interpretation, alone or combined with one or more factors external to Finland, has achieved the largest support. President Kekkonen himself adopted it too, even though he never said explicitly in public that the manoeuvre had been conceived to support his election campaign.
A peculiar feature of the discussion is that, over the years, a good number of commentators, including many academic ones, have changed their views. The volatility concerns also newspapers. The phenomenon was conspicuous in 1961, and can be detected later on as well. Moreover, several papers betrayed self-censorship, as they, eventually, found the explanation in the presidential elections, whereas they, initially, had handled the matter very differently.
Noottikriisi on ollut hyvin kiistanalainen. Eniten on erimielisyyttä aiheuttanut nootin motiivi. Siksi tämän tutkimuksen pääaiheena ovat sen tulkinnat suomalaisten kirjoittamissa painetuissa teksteissä nootin jättämisen jälkeisestä päivästä vuoteen 2013.
Erimielisyys johtuu pääasiassa käsityksestä, että noottia ei lähetetty Länsi-Saksan aiheuttaman uhkan takia vaan Kekkosen auttamiseksi vuoden 1962 presidentinvaaleissa. Tätä tulkintaa yksinään tai yhdistettynä yhteen tai useampaa muuhun tekijään on myös kannatettu eniten. Kekkonenkin ilmaisi päiväkirjassaan, että tarkoituksena oli hänen tukemisensa. Julkisuudessa hän ei kuitenkaan sanonut koskaan niin eksplisiittisesti.
Erityinen piirre ovat vaihtelut huomattavan monen akateemisenkin kirjoittajan tulkinnoissa. Sama koskee sanomalehtiä. Monet nimesivät jälkeenpäin nootin tarkoitukseksi Kekkosen auttamisen, vaikka olivat aluksi kirjoittaneet jotain muuta. Ilmiö paljastaa että sanomalehdet harjoittivat heti nootin saapumisen jälkeen itsesensuuria.
The study deals with the discussion on the Note Crisis in printed texts written by Finnish commentators.The Note Crisis has been so termed according to a diplomatic note given by the Soviet Union on 30 October 1961, which claimed that West German rearmament constituted such a threat that military consultations according to the provisions of the 1948 Treaty were called for. About three weeks after the delivery of the note, however, the matter was settled by President Urho Kekkonen and Premier Nikita Khrushchëv, without any such consultations.
The Note Crisis has been very controversial. The main issue has been the motive of the note. The perceptions of the motives are also the principal subject of the present investigation.
The debate over the note is mainly due to the suggestion that it was intended, not to counter a West German military menace, but to secure the re-election of Kekkonen in the upcoming presidential elections. Indeed this interpretation, alone or combined with one or more factors external to Finland, has achieved the largest support. President Kekkonen himself adopted it too, even though he never said explicitly in public that the manoeuvre had been conceived to support his election campaign.
A peculiar feature of the discussion is that, over the years, a good number of commentators, including many academic ones, have changed their views. The volatility concerns also newspapers. The phenomenon was conspicuous in 1961, and can be detected later on as well. Moreover, several papers betrayed self-censorship, as they, eventually, found the explanation in the presidential elections, whereas they, initially, had handled the matter very differently.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2839]