Tulevaisuuden asiantuntijuutta rakentamassa : FUTUREX – Future Experts -hanke
Rouhelo, Anne; Trapp, Heli (2017-09-27)
Tulevaisuuden asiantuntijuutta rakentamassa : FUTUREX – Future Experts -hanke
Rouhelo, Anne
Trapp, Heli
(27.09.2017)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5411-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5411-7
Tiivistelmä
Kysymys korkeakoulutettujen jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestämisestä on vasta aivan viimevuosina noussut tärkeäksi teemaksi valtakunnallisessa koulutussuunnittelussa. Kansalaisten osaamisen tasoa koskevassa keskustelussa päähuomio on pitkään ollut matalan koulutustason väestön ongelmissa. Korkeakoulutettujen on uskottu selviävän lisääntyvistä osaamisvaatimuksista korkean pohjakoulutuksen ja jatkuvan työn yhteydessä tapahtuvan oppimisen avulla. Nopeat rakenteelliset muutokset yhteiskunnassa ja korkeakoulutetun työvoiman suhteellisen osuuden nopea kasvu ovat nostaneet asiantuntija-ammateissa toimivien korkeakoulutettujen korkeatasoisen osaamisen varmistamisen koko yhteiskunnan kannalta tärkeäksi strategiseksi kysymykseksi.
Asiantuntijuuden kehittymistä on tutkittu intensiivisesti viime vuosikymmeninä. Tutkimuksen tulokset korostavat voimakkaasti asiantuntijuuden dynaamista luonnetta. Korkeakaan asiantuntijuus jollakin alalla ei ole pysyvää ”pääomaa”, vaan paikalleen pysähtynyt osaaminen menettää nopeasti merkitystään. Tutkimustiedon perusteella on selvää, ettei korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittymisen varmistamiseen ole olemassa helppoja ratkaisuja. Ensinnäkin ajatus siitä, että työ tekijäänsä opettaa, on osoittautunut ongelmalliseksi. Suuressa osassa asiantuntija-ammatteja työvuosien määrä on osoittautunut paremminkin parhaaksi epäpätevyyden ennusteeksi, kuin varmistukseksi korkeasta asiantuntijuudesta. Toisaalta tutkimus ei tue sitäkään, että pelkkä perinteisen muodollisen koulutuksen pidentäminen olisi vastaus asiantuntijuuden jatkuvan kehittämisen haasteeseen.
On ilmeistä, että tarvitaan aivan uudenlaisia ratkaisuja, jotka tuovat uudenlaista yksiköllistä ja yhteisöllistä dynamiikkaa sekä uudenlaisia tieteellisen tiedon välittymisen malleja korkeakoulutettujen osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Korkeakoulutetuille suunnattu oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen malli on kiinnostava yritys luoda edellytyksiä uudenlaisten ratkaisujen kehittämiselle. On hyvin tärkeää, että mallin toteutusta tukemaan on luotu kehittämis- ja tutkimushanke, jossa on voitu paneutua tutkimuskirjallisuuden ja hankkeen yhteydessä kootun empiirisen aineiston pohjalta uusien mallien kehittämisen haasteisiin.
Tähän julkaisuun on koottu artikkeleita, jotka valottavat uusien osaamisen kehittämisen mallien taustoja ja kokemuksia toteutuneista ohjelmista.
Lönnblad ja Vartiainen tarkastelevat artikkelissaan tulevaisuuden kompetensseja, jotka ovat luonnollisesti keskeinen lähtökohta asiantuntijuuden vahvistamiseen tähtäävälle koulutukselle. Laajahkoon haastatteluaineistoon perustuvan tutkimuksen tulokset nostivat esiin paljolti samoja kompetenssikuvauksia, joita on viime vuosina esitetty useissa selvityksissä. Mielenkiintoinen uusi havainto oli se, että työntekijöillä ja johtajilla on paljon samoja osaamisvaatimuksia. Yhteisistä osaamistarpeista nousi esille erityisesti kommunikaatio ja erilaisuuksien ymmärtäminen.
Artikkelissaan Palonen ja kumppanit arvioivat uusia nousevia ammattialoja ja niihin liittyvän asiantuntijuuden kehittymisen erityisiä piirteitä. Totunnaiset ajatukset omalta työpaikalta saatavasta kokeneempien tuesta näyttävät olevan riittämättömiä, kun tarkastellaan uusien nousevien alojen asiantuntijuuden kehittämistä. Käytäntöjä ja tukea joudutaankin etsimään henkilökohtaisten verkostojen kautta oman organisaation ulkopuolelta. Tämän vuoksi koulutusta kehitettäessä ja uusia koulutusratkaisuja tehtäessä pitäisikin miettiä kertakoulutuksen sijasta kokonaisia konteksteja ja mahdollisuuksia tukea yhtä työpaikkaa laajempien asiantuntijaverkostojen vahvistumista.
Musiikin alalla Suomessa on onnistuttu kehittämään maailmanlaajuista huomiota saaneita erityisen korkean asiantuntijuuden kehittämiseen tähtääviä koulutusmalleja. Pekkilän artikkelissa
tarkastellaan musiikin asiantuntijuuden rakentumista ja tätä tukevia koulutus- ja ohjauskäytäntöjä.
Etsittäessä uudenlaisia korkeakoulutusta ja työelämää yhdistäviä täydennyskoulutuksen muotoja kohdataan väistämättä uudenlaisia tieteellisammatillisen ohjaamisen ja ohjaamiseen liittyvän yhteistyön haasteita. Onnismaan artikkeli avaa mielenkiintoisella tavalla ohjauksen ongelmakenttää.
Tuomolan ym. ja Juote-Pesosen ja Aution artikkeleissa kuvataan esimerkkejä työympäristössä toteutetuista uudenlaisista osaamisen kehittämisen ohjelmista.
Kokonaisuudessaan raportin artikkelit antavat monipuolisen kuvan korkeasti koulutetun työvoiman asiantuntijuuden kehittämisen ajankohtaisista haasteista ja uudenlaisista täydennyskoulutuksen kehityssuunnista. Nämä analyysit ja esimerkit antavat hyödyllistä tietoa, jota voidaan käyttää ajankohtaisessa pohdinnassa siitä, millaisia uusia rakenteita ja toimintamalleja Suomessa tarvitaan korkeakoulutettujen elinikäisen oppimisen tukemiseen ja jatkuvasti vahvistuvan korkeimman asiantuntijuuden turvaamiseen. Päätösartikkelissa Trapp esittää merkittäviä suosituksia tähän työhön.
Asiantuntijuuden kehittymistä on tutkittu intensiivisesti viime vuosikymmeninä. Tutkimuksen tulokset korostavat voimakkaasti asiantuntijuuden dynaamista luonnetta. Korkeakaan asiantuntijuus jollakin alalla ei ole pysyvää ”pääomaa”, vaan paikalleen pysähtynyt osaaminen menettää nopeasti merkitystään. Tutkimustiedon perusteella on selvää, ettei korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittymisen varmistamiseen ole olemassa helppoja ratkaisuja. Ensinnäkin ajatus siitä, että työ tekijäänsä opettaa, on osoittautunut ongelmalliseksi. Suuressa osassa asiantuntija-ammatteja työvuosien määrä on osoittautunut paremminkin parhaaksi epäpätevyyden ennusteeksi, kuin varmistukseksi korkeasta asiantuntijuudesta. Toisaalta tutkimus ei tue sitäkään, että pelkkä perinteisen muodollisen koulutuksen pidentäminen olisi vastaus asiantuntijuuden jatkuvan kehittämisen haasteeseen.
On ilmeistä, että tarvitaan aivan uudenlaisia ratkaisuja, jotka tuovat uudenlaista yksiköllistä ja yhteisöllistä dynamiikkaa sekä uudenlaisia tieteellisen tiedon välittymisen malleja korkeakoulutettujen osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Korkeakoulutetuille suunnattu oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen malli on kiinnostava yritys luoda edellytyksiä uudenlaisten ratkaisujen kehittämiselle. On hyvin tärkeää, että mallin toteutusta tukemaan on luotu kehittämis- ja tutkimushanke, jossa on voitu paneutua tutkimuskirjallisuuden ja hankkeen yhteydessä kootun empiirisen aineiston pohjalta uusien mallien kehittämisen haasteisiin.
Tähän julkaisuun on koottu artikkeleita, jotka valottavat uusien osaamisen kehittämisen mallien taustoja ja kokemuksia toteutuneista ohjelmista.
Lönnblad ja Vartiainen tarkastelevat artikkelissaan tulevaisuuden kompetensseja, jotka ovat luonnollisesti keskeinen lähtökohta asiantuntijuuden vahvistamiseen tähtäävälle koulutukselle. Laajahkoon haastatteluaineistoon perustuvan tutkimuksen tulokset nostivat esiin paljolti samoja kompetenssikuvauksia, joita on viime vuosina esitetty useissa selvityksissä. Mielenkiintoinen uusi havainto oli se, että työntekijöillä ja johtajilla on paljon samoja osaamisvaatimuksia. Yhteisistä osaamistarpeista nousi esille erityisesti kommunikaatio ja erilaisuuksien ymmärtäminen.
Artikkelissaan Palonen ja kumppanit arvioivat uusia nousevia ammattialoja ja niihin liittyvän asiantuntijuuden kehittymisen erityisiä piirteitä. Totunnaiset ajatukset omalta työpaikalta saatavasta kokeneempien tuesta näyttävät olevan riittämättömiä, kun tarkastellaan uusien nousevien alojen asiantuntijuuden kehittämistä. Käytäntöjä ja tukea joudutaankin etsimään henkilökohtaisten verkostojen kautta oman organisaation ulkopuolelta. Tämän vuoksi koulutusta kehitettäessä ja uusia koulutusratkaisuja tehtäessä pitäisikin miettiä kertakoulutuksen sijasta kokonaisia konteksteja ja mahdollisuuksia tukea yhtä työpaikkaa laajempien asiantuntijaverkostojen vahvistumista.
Musiikin alalla Suomessa on onnistuttu kehittämään maailmanlaajuista huomiota saaneita erityisen korkean asiantuntijuuden kehittämiseen tähtääviä koulutusmalleja. Pekkilän artikkelissa
tarkastellaan musiikin asiantuntijuuden rakentumista ja tätä tukevia koulutus- ja ohjauskäytäntöjä.
Etsittäessä uudenlaisia korkeakoulutusta ja työelämää yhdistäviä täydennyskoulutuksen muotoja kohdataan väistämättä uudenlaisia tieteellisammatillisen ohjaamisen ja ohjaamiseen liittyvän yhteistyön haasteita. Onnismaan artikkeli avaa mielenkiintoisella tavalla ohjauksen ongelmakenttää.
Tuomolan ym. ja Juote-Pesosen ja Aution artikkeleissa kuvataan esimerkkejä työympäristössä toteutetuista uudenlaisista osaamisen kehittämisen ohjelmista.
Kokonaisuudessaan raportin artikkelit antavat monipuolisen kuvan korkeasti koulutetun työvoiman asiantuntijuuden kehittämisen ajankohtaisista haasteista ja uudenlaisista täydennyskoulutuksen kehityssuunnista. Nämä analyysit ja esimerkit antavat hyödyllistä tietoa, jota voidaan käyttää ajankohtaisessa pohdinnassa siitä, millaisia uusia rakenteita ja toimintamalleja Suomessa tarvitaan korkeakoulutettujen elinikäisen oppimisen tukemiseen ja jatkuvasti vahvistuvan korkeimman asiantuntijuuden turvaamiseen. Päätösartikkelissa Trapp esittää merkittäviä suosituksia tähän työhön.
Kokoelmat
- Erillisteokset ja sarjat [766]