Kontrollin ongelmallisuus : toimeentulotukiasiakkaan yksityisyyden ja kontrolloinnin määräytyminen valtiopäiväasiakirjojen valossa vuosina 1997 - 2014
Posio, Sirpa (2018-06-13)
Kontrollin ongelmallisuus : toimeentulotukiasiakkaan yksityisyyden ja kontrolloinnin määräytyminen valtiopäiväasiakirjojen valossa vuosina 1997 - 2014
Posio, Sirpa
(13.06.2018)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7235-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7235-7
Tiivistelmä
Väitöstutkimuksen tarkoituksena on tutkia vuosien 1997 ja 2014 välisenä aikana valtiopäivillä muotoutunutta kuvaa toimeentulotukiasiakkaan asemasta ja oikeuksista. Tutkimuksessa selvitetään valtiopäiväasiakirjojen näkökulmasta puolueiden kansanedustajien käsityksiä toimeentulotukiasiakkaan yksityisyydestä ja kontrolloinnista. Tutkimuksen aineiston muodostavat pääasiallisesti hallituksen esitykset ja niihin liittyvät valiokuntien mietinnöt ja lausunnot sekä sosiaalipoliittisista eduskuntakeskusteluista syntyneet täysistuntopöytäkirjat. Valtiopäiväasiakirjojen käsittelyn perusteena käytetään institutionaalisen, kriittisen ja uusliberalistisen teorian muodostamaa tarkastelukehikkoa. Tässä tutkimuksessa institutionalismi ymmärretään lähestymistapana, joka korostaa tasaarvoa ja oikeudenmukaisuutta sekä yksilön oikeuksia hyvinvointivaltion kehyksessä. Uusliberalismi käsitetään teoreettisena paradigmana, jossa sosiaaliturva perustuu tarveharkintaan, tiukkoihin työvaatimuksiin ja yksilölliseen vastuuseen. Kriittisellä teorialla viitataan teoreettiseen suuntaukseen, joka korostaa sosiaalihuollon asiakkaiden mahdollisuuksia henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen ja dialogiin sosiaalityöntekijöiden kanssa, jotta heidän voimaantumisensa, osallisuutensa ja itsemääräämisoikeutensa vahvistuisivat kansalaisyhteiskunnassa.
Julkisten valtiopäiväasiakirjojen näkökulmasta katsottuna kansanedustajien kannanotoissa tapahtui muutos vuosien 1997 ja 2014 välillä. Ennen 1990luvun lamaa poliittisissa puheenvuoroissa painotettiin sosiaalisten ongelmien ratkaisukeinona toimeentulotukiasiakkaan oikeuksien parantamista. 1990luvun alun lama sekä globalisaation vauhdittuminen ja Suomen liittyminen EU:n jäseneksi vuonna 1995 kovensivat sosiaalipoliittisia näkemyksiä. Tiukka poliittinen puhetapa vahvistui vuoden 2008 finanssikriisin synnyttämien haasteiden myötä. Uudenlaisten tiukempien taloudellisten olosuhteiden seurauksena puolueiden poliittisideologiset näkemykset ovat lähentyneet toisiaan 1990luvulla alkaneella sosiaaliturvajärjestelmän uudelleenarvioinnin kaudella. Kaikki suomalaiset puolueet ovat sitoutuneet tasaarvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja yksilön oikeuksien vaalimiseen. Näitä institutionalismin perusarvoja ennen kaikkea oikeisto, mutta enenevässä määrin myös muut puolueet pyrkivät toteuttamaan korostamalla uusliberalismille ominaisia aktivointia, työntekoa ja yksilön vastuullisuutta sekä kriittistä teoriaa heijastavia itsemääräämistä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Julkisten valtiopäiväasiakirjojen mukaan puolueiden näkemyksissä on vaikutteita niin institutionalismista ja uusliberalismista kuin kriittisestä teoriasta. Puolueita keskenään vertailtaessa analyysi osoittaa, että kaikkien puolueiden näkemyksissä ilmenee institutionalismin vaikutus, mutta vahvinta vaikutus on Vasemmistoliitossa, heikointa Kokoomuksessa. Uusliberalismin ja kriittisen teorian vaikutus eroaa institutionalismia enemmän puolueiden välillä. Puolueita keskenään vertailtaessa vahvinta uusliberalismi on Kokoomuksen ja lähes olematonta Vasemmistoliiton näkemyksissä. Kriittisen teorian vaikutus on vahvinta Vasemmistoliiton ja Vihreiden ja erittäin vähäistä Kokoomuksen kannanotoissa.
Analyysi osoittaa, että sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000) ja toimeentulotukilaki (1412/1997) edustavat pragmaattista institutionaalisen, uusliberalistisen ja kriittisen teorian yhdistelmää. Sosiaalihuollon asiakaslaista heijastuu institutionalismi siltä osin, että sekä asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet että sosiaalityöntekijöiden toiminta on määritelty laintasoisin normein. Lain taustalla voidaan nähdä olevan vaikutteita 1960luvun kriittiseen tarkasteluun pohjautuvasta arvostelusta ja siitä alkaneesta sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia koskevien toimintaperiaatteiden uudistamisesta. Vaikka sosiaalihuollon asiakaslain lähtökohtana on sosiaalihuollon asiakkaan oikeus itsemääräämiseen ja luottamukselliseen asiakassuhteeseen, laissa on myös laajat uusliberalismia heijastavat sosiaalityöntekijöiden tiedonsaantivaltuudet. Myös toimeentulotukilain lähtökohtana on institutionaalinen näkökulma. Erillinen laki määrittelee toimeentulotukiasiakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia ja säätelee sosiaalityöntekijöiden toimivaltuuksia. Vaikka toimeentulotukilaki korostaa toimeentulotukiasiakkaan subjektiivista oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, lain läpitunkemana ajatuksena on uusliberalismin sävyttämä asiakkaan vastuullistaminen, aktivoiminen ja kannustaminen omatoimisuuteen ja itsenäiseen selviytymiseen. The Problem of Control: Determining the Privacy and Control of Income Support Clients through Parliamentary Documents, 1997–2014
The purpose of this doctoral dissertation is to study the picture of the status and rights of income support clients formed by the Finnish Parliament between 1997 and 2014. The study assesses the views of the members of Parliament (MPs) about privacy and control of income support clients from the perspective of parliamentary documents. The research material consists mainly of government proposals and related committees’ reports and statements, as well as the plenary minutes arising from parliamentary debates on social policy. Theoretically, the starting points of the analysis are derived from the frameworks of institutionalism, neoliberalism, and critical theory. In this study institutionalism is understood as an approach that emphasizes equality and justice as well as individuals’ rights in the context of the welfare state. Neoliberalism is comprehended as a theoretical paradigm where social security is based on means testing, stringent work requirements, and individual responsibility. Critical theory refers to a theoretical orientation that stresses social welfare clients’ possibilities of face-to-face interaction and dialogue with social workers so that clients’ empowerment, inclusion, and self-determination may be strengthened in civil society.
From the perspective of public parliamentary documents, a change occurred in MPs’ statements from 1997 to 2014. Prior to the recession of the early 1990s, political speeches emphasized improvement in the rights of income support clients as the solution to social problems. As a result of the recession, Finland’s joining the EU in 1995, and accelerating globalization, social policy views expressed by MPs changed and were further strengthened by challenges resulting from the 2008 financial crisis. As a result of new tightened economic circumstances, the political-ideological views of the parties converged in an era of reassessment of social security system that began in the 1990s. All Finnish parties are committed to gender equality, social justice, solidarity, and the rights of the individual. Above all, the Right — but increasingly also other parties — seeks to implement these principles of institutionalism by emphasizing neoliberal values of initiative, personal responsibility, and work, as well as self-determination, inclusion, and communality reflected by critical theory.
According to public parliamentary documents, the views of the parties and their MPs are influenced by institutionalism and neoliberalism as well as critical theory. Comparing the parties with each other, analysis shows that all parties are influenced by institutionalism, but the strongest institutionalist influence is reflected in the views expressed by the Left Alliance and politicians affiliated with it, whereas the Coalition Party and its representatives showed the least institutionalist influences. The impacts of neoliberal and critical theory on the parties differ more than institutionalism’s effect. Comparing the parties with each other, neoliberalism is strongest in the positions of the Coalition Party and its MPs and almost nonexistent in the views of the Left Alliance and its representatives. The strongest effect of critical theory is manifested in the statements of the Left Alliance and the Greens and their MPs, whereas the least influence of critical theory is reflected in the opinions of the Coalition Party and political decision-makers affiliated with it.
According to my analysis, the Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients (812/2000) and the Act on Social Assistance (1412/1997) represent a pragmatic combination of institutional, neoliberal, and critical theory. The Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients reflects institutionalism to the extent that both the rights and obligations of clients and the activities of social workers are defined in the standards of the law. The act was influenced by a critical review of the 1960s and started the renewal of the operating principles of the status and rights of social welfare clients. Although the act is based on the rights of social welfare clients to self-determination and confidential client relationships, it also reflects extensive neoliberalism in the social workers’ mandate to obtain information. The starting point of the Act on Social Assistance is also clearly institutionalist. A separate law determines the rights and obligations of income support clients and regulates the powers of social workers. Although the Act on Social Assistance emphasizes the subjective right of income support clients to necessary livelihood and care, the underlying idea of the act is client responsibility, initiative and encouragement toward self-reliance as promoted by neoliberalism.
Julkisten valtiopäiväasiakirjojen näkökulmasta katsottuna kansanedustajien kannanotoissa tapahtui muutos vuosien 1997 ja 2014 välillä. Ennen 1990luvun lamaa poliittisissa puheenvuoroissa painotettiin sosiaalisten ongelmien ratkaisukeinona toimeentulotukiasiakkaan oikeuksien parantamista. 1990luvun alun lama sekä globalisaation vauhdittuminen ja Suomen liittyminen EU:n jäseneksi vuonna 1995 kovensivat sosiaalipoliittisia näkemyksiä. Tiukka poliittinen puhetapa vahvistui vuoden 2008 finanssikriisin synnyttämien haasteiden myötä. Uudenlaisten tiukempien taloudellisten olosuhteiden seurauksena puolueiden poliittisideologiset näkemykset ovat lähentyneet toisiaan 1990luvulla alkaneella sosiaaliturvajärjestelmän uudelleenarvioinnin kaudella. Kaikki suomalaiset puolueet ovat sitoutuneet tasaarvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, solidaarisuuden ja yksilön oikeuksien vaalimiseen. Näitä institutionalismin perusarvoja ennen kaikkea oikeisto, mutta enenevässä määrin myös muut puolueet pyrkivät toteuttamaan korostamalla uusliberalismille ominaisia aktivointia, työntekoa ja yksilön vastuullisuutta sekä kriittistä teoriaa heijastavia itsemääräämistä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Julkisten valtiopäiväasiakirjojen mukaan puolueiden näkemyksissä on vaikutteita niin institutionalismista ja uusliberalismista kuin kriittisestä teoriasta. Puolueita keskenään vertailtaessa analyysi osoittaa, että kaikkien puolueiden näkemyksissä ilmenee institutionalismin vaikutus, mutta vahvinta vaikutus on Vasemmistoliitossa, heikointa Kokoomuksessa. Uusliberalismin ja kriittisen teorian vaikutus eroaa institutionalismia enemmän puolueiden välillä. Puolueita keskenään vertailtaessa vahvinta uusliberalismi on Kokoomuksen ja lähes olematonta Vasemmistoliiton näkemyksissä. Kriittisen teorian vaikutus on vahvinta Vasemmistoliiton ja Vihreiden ja erittäin vähäistä Kokoomuksen kannanotoissa.
Analyysi osoittaa, että sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000) ja toimeentulotukilaki (1412/1997) edustavat pragmaattista institutionaalisen, uusliberalistisen ja kriittisen teorian yhdistelmää. Sosiaalihuollon asiakaslaista heijastuu institutionalismi siltä osin, että sekä asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet että sosiaalityöntekijöiden toiminta on määritelty laintasoisin normein. Lain taustalla voidaan nähdä olevan vaikutteita 1960luvun kriittiseen tarkasteluun pohjautuvasta arvostelusta ja siitä alkaneesta sosiaalihuollon asiakkaan asemaa ja oikeuksia koskevien toimintaperiaatteiden uudistamisesta. Vaikka sosiaalihuollon asiakaslain lähtökohtana on sosiaalihuollon asiakkaan oikeus itsemääräämiseen ja luottamukselliseen asiakassuhteeseen, laissa on myös laajat uusliberalismia heijastavat sosiaalityöntekijöiden tiedonsaantivaltuudet. Myös toimeentulotukilain lähtökohtana on institutionaalinen näkökulma. Erillinen laki määrittelee toimeentulotukiasiakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia ja säätelee sosiaalityöntekijöiden toimivaltuuksia. Vaikka toimeentulotukilaki korostaa toimeentulotukiasiakkaan subjektiivista oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, lain läpitunkemana ajatuksena on uusliberalismin sävyttämä asiakkaan vastuullistaminen, aktivoiminen ja kannustaminen omatoimisuuteen ja itsenäiseen selviytymiseen.
The purpose of this doctoral dissertation is to study the picture of the status and rights of income support clients formed by the Finnish Parliament between 1997 and 2014. The study assesses the views of the members of Parliament (MPs) about privacy and control of income support clients from the perspective of parliamentary documents. The research material consists mainly of government proposals and related committees’ reports and statements, as well as the plenary minutes arising from parliamentary debates on social policy. Theoretically, the starting points of the analysis are derived from the frameworks of institutionalism, neoliberalism, and critical theory. In this study institutionalism is understood as an approach that emphasizes equality and justice as well as individuals’ rights in the context of the welfare state. Neoliberalism is comprehended as a theoretical paradigm where social security is based on means testing, stringent work requirements, and individual responsibility. Critical theory refers to a theoretical orientation that stresses social welfare clients’ possibilities of face-to-face interaction and dialogue with social workers so that clients’ empowerment, inclusion, and self-determination may be strengthened in civil society.
From the perspective of public parliamentary documents, a change occurred in MPs’ statements from 1997 to 2014. Prior to the recession of the early 1990s, political speeches emphasized improvement in the rights of income support clients as the solution to social problems. As a result of the recession, Finland’s joining the EU in 1995, and accelerating globalization, social policy views expressed by MPs changed and were further strengthened by challenges resulting from the 2008 financial crisis. As a result of new tightened economic circumstances, the political-ideological views of the parties converged in an era of reassessment of social security system that began in the 1990s. All Finnish parties are committed to gender equality, social justice, solidarity, and the rights of the individual. Above all, the Right — but increasingly also other parties — seeks to implement these principles of institutionalism by emphasizing neoliberal values of initiative, personal responsibility, and work, as well as self-determination, inclusion, and communality reflected by critical theory.
According to public parliamentary documents, the views of the parties and their MPs are influenced by institutionalism and neoliberalism as well as critical theory. Comparing the parties with each other, analysis shows that all parties are influenced by institutionalism, but the strongest institutionalist influence is reflected in the views expressed by the Left Alliance and politicians affiliated with it, whereas the Coalition Party and its representatives showed the least institutionalist influences. The impacts of neoliberal and critical theory on the parties differ more than institutionalism’s effect. Comparing the parties with each other, neoliberalism is strongest in the positions of the Coalition Party and its MPs and almost nonexistent in the views of the Left Alliance and its representatives. The strongest effect of critical theory is manifested in the statements of the Left Alliance and the Greens and their MPs, whereas the least influence of critical theory is reflected in the opinions of the Coalition Party and political decision-makers affiliated with it.
According to my analysis, the Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients (812/2000) and the Act on Social Assistance (1412/1997) represent a pragmatic combination of institutional, neoliberal, and critical theory. The Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients reflects institutionalism to the extent that both the rights and obligations of clients and the activities of social workers are defined in the standards of the law. The act was influenced by a critical review of the 1960s and started the renewal of the operating principles of the status and rights of social welfare clients. Although the act is based on the rights of social welfare clients to self-determination and confidential client relationships, it also reflects extensive neoliberalism in the social workers’ mandate to obtain information. The starting point of the Act on Social Assistance is also clearly institutionalist. A separate law determines the rights and obligations of income support clients and regulates the powers of social workers. Although the Act on Social Assistance emphasizes the subjective right of income support clients to necessary livelihood and care, the underlying idea of the act is client responsibility, initiative and encouragement toward self-reliance as promoted by neoliberalism.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2870]