Creative landscapes : events at sites of encounter
Nordström, Paulina (2018-10-23)
Creative landscapes : events at sites of encounter
Nordström, Paulina
(23.10.2018)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7364-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7364-4
Tiivistelmä
Tässä väitöskirjassa tutkin luovan maiseman käsitettä tarkastelemalla maiseman käsitettä ja tapahtuman filosofiaa rinnakkain. Luovan maiseman käsite on syntynyt osana väitöskirjaprosessiani. Käsitteen avulla pohdin moniaistisessa näkemisessä tapahtuvaa muutosta. Maisema tarjoaa lähtökohdat ymmärtää moniaistista näkemistä tietystä pisteestä avautuvana näkemisen tapana tai ympäristön materiaalisuuksien kanssanäkemisenä. Kirjoitan muutoksesta kahden aikalaisen, Alain Badioun ja Gilles Deleuzen, tapahtumanfilosofioiden kautta. Kaksi eri ymmärrystä tapahtumasta avaa mahdollisuuden lähestyä luovaa maisemaa muutoksena, joka 1) katkoksen kautta esittelee jotain aikaisemmin ajattelematonta tai 2) saa aikaan pieniä muutoksia kehossa. Väitöskirjatyössäni kutsun kohtaamisen paikoiksi tilanteita, jotka ovat antaneet sysäyksen luovuuden pohtimiseen muutoksena. Kohtaamisen paikat ulottuvat teatterin ja tutkimuksen yhteistyöstä installaatiotaiteeseen, lasiarkkitehtuuriin ja kaupunkivalokuvaukseen.
Tämä metodologinen työ on kokeellinen. Taide on ollut luontainen osa väitöskirjatyöprosessia. Aluksi olen tarkastellut taiteen, maantieteen ja maiseman suhdetta toisiinsa. Maantieteen ja lähitieteiden tavat rajata maata, ihmisiä ja tapahtumasarjoja voidaan ymmärtää kehystämisen taiteena. Taide on ollut kytköksissä maiseman käsitteeseen tutkimuksen alusta lähtien ja on yhä. Taiteen merkitys maiseman käsitteelle kuitenkin vaihtelee. Maantieteilijät ovat luoneet taidetta ja käsitteistön kehittämistyötään varten tutkineet muiden taiteellista tuotantoa. Taiteen, maiseman ja maantieteen suhde alkoi Strabon ja Ptolemaioksen kirjoituksilla ja yltää von Humboldtin ja Granön luoviin maisemakäytäntöihin aina maisematutkimuksen tieteellistymiseen saakka. Suhdetta ovat myöhemmin jatkaneet humanistiset autobiografiat ja tutkimukset maisemamaalauksien maisemasta vallitsevana näkemisen tapana. Tämänhetkinen kiinnostus yltää eri taidemuotoihin ja luoviin filosofiasta ammentaviin tutkimuksiin maiseman kanssakirjoittamisena. Työni jatkaa tätä kriittistä ja luovaa maiseman käsitteellistä tutkimusta.
Toiseksi olen osallistunut taiteellisiin prosesseihin ja taideteoksiin. Keillerin installaatiotaide on kohtaamisen paikka, joka herätti kyseenalaistamaan ne maisemat, jotka näyttäytyvät rajattuina ohjaamalla näkemistämme ennalta määrätylle reitille. Badioun kahden teatterin soveltaminen metodologisena kehyksenä mahdollisti tavanomaisia todellisuuksia rikkovien radikaalien murtumien tarkastelun. Metodologisen kehyksen avulla irrottauduin kategorisesta tavasta ymmärtää representationaalista monikulttuurisuuden politiikkaa. Tämän murtuman jälkeen siirryin Deleuzen tapahtuman kanssa representationaalisen tuolle puolen tarkastelemaan muutosta toistossa tapahtuvana erilaistumisena. Kimeeriset pistepilvet ja lasiarkkitehtuuri ovat kohtaamisen paikkoja, joiden avulla voidaan ymmärtää, miten läheiset ja kaukaiset aistimukset vaikuttavat kehoon ja miten nykyhetki on aina liikkuva; suuntautunut samanaikaisesti menneeseen ja tulevaan. Lisäksi väitän, että osallistumalla kaupunkivalokuvauksen aistilliseen tapahtumaan kehostani tuli taitelijan kaltainen.
Väitöskirjassani yhdistän maantieteellistä ajattelua, taidetta ja filosofiaa omintakeisella tavalla. Kokonaisuudessa taiteen, maiseman ja filosofian välinen yhteys kiteytyy uudelleen. Maiseman pitkä suhde taiteeseen yltää antiikista nykypäivään. Tätä yhteyttä voidaan täydentää tapahtuman filosofian ajatuksilla. Jos taide sävyttää maantieteellistä tutkimusta, niin tapahtumanfilosofia johdattaa pohtimaan, mitä tarkoittaa “olla poikkeus, tapahtuman merkityksessä, ja säilyttää etäisyytensä valtaan” (Badiou 2005/2009, 13). Työni suuntaa maisemafenomenologiasta postfenomenologiseen maisematutkimukseen ja syventää keskustelua näkemisen epävarmoista ja keskeneräisistä maastoista kohti sattumanvaraisia kohtaamisia, jotka murtavat todellisuuttamme ja muuntavat mahdollisia maailmoja.
Tämä metodologinen työ on kokeellinen. Taide on ollut luontainen osa väitöskirjatyöprosessia. Aluksi olen tarkastellut taiteen, maantieteen ja maiseman suhdetta toisiinsa. Maantieteen ja lähitieteiden tavat rajata maata, ihmisiä ja tapahtumasarjoja voidaan ymmärtää kehystämisen taiteena. Taide on ollut kytköksissä maiseman käsitteeseen tutkimuksen alusta lähtien ja on yhä. Taiteen merkitys maiseman käsitteelle kuitenkin vaihtelee. Maantieteilijät ovat luoneet taidetta ja käsitteistön kehittämistyötään varten tutkineet muiden taiteellista tuotantoa. Taiteen, maiseman ja maantieteen suhde alkoi Strabon ja Ptolemaioksen kirjoituksilla ja yltää von Humboldtin ja Granön luoviin maisemakäytäntöihin aina maisematutkimuksen tieteellistymiseen saakka. Suhdetta ovat myöhemmin jatkaneet humanistiset autobiografiat ja tutkimukset maisemamaalauksien maisemasta vallitsevana näkemisen tapana. Tämänhetkinen kiinnostus yltää eri taidemuotoihin ja luoviin filosofiasta ammentaviin tutkimuksiin maiseman kanssakirjoittamisena. Työni jatkaa tätä kriittistä ja luovaa maiseman käsitteellistä tutkimusta.
Toiseksi olen osallistunut taiteellisiin prosesseihin ja taideteoksiin. Keillerin installaatiotaide on kohtaamisen paikka, joka herätti kyseenalaistamaan ne maisemat, jotka näyttäytyvät rajattuina ohjaamalla näkemistämme ennalta määrätylle reitille. Badioun kahden teatterin soveltaminen metodologisena kehyksenä mahdollisti tavanomaisia todellisuuksia rikkovien radikaalien murtumien tarkastelun. Metodologisen kehyksen avulla irrottauduin kategorisesta tavasta ymmärtää representationaalista monikulttuurisuuden politiikkaa. Tämän murtuman jälkeen siirryin Deleuzen tapahtuman kanssa representationaalisen tuolle puolen tarkastelemaan muutosta toistossa tapahtuvana erilaistumisena. Kimeeriset pistepilvet ja lasiarkkitehtuuri ovat kohtaamisen paikkoja, joiden avulla voidaan ymmärtää, miten läheiset ja kaukaiset aistimukset vaikuttavat kehoon ja miten nykyhetki on aina liikkuva; suuntautunut samanaikaisesti menneeseen ja tulevaan. Lisäksi väitän, että osallistumalla kaupunkivalokuvauksen aistilliseen tapahtumaan kehostani tuli taitelijan kaltainen.
Väitöskirjassani yhdistän maantieteellistä ajattelua, taidetta ja filosofiaa omintakeisella tavalla. Kokonaisuudessa taiteen, maiseman ja filosofian välinen yhteys kiteytyy uudelleen. Maiseman pitkä suhde taiteeseen yltää antiikista nykypäivään. Tätä yhteyttä voidaan täydentää tapahtuman filosofian ajatuksilla. Jos taide sävyttää maantieteellistä tutkimusta, niin tapahtumanfilosofia johdattaa pohtimaan, mitä tarkoittaa “olla poikkeus, tapahtuman merkityksessä, ja säilyttää etäisyytensä valtaan” (Badiou 2005/2009, 13). Työni suuntaa maisemafenomenologiasta postfenomenologiseen maisematutkimukseen ja syventää keskustelua näkemisen epävarmoista ja keskeneräisistä maastoista kohti sattumanvaraisia kohtaamisia, jotka murtavat todellisuuttamme ja muuntavat mahdollisia maailmoja.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2864]