Paratextuality in Manuscript and Print : Verbal and Visual Presentation of the Middle English Polychronicon

Abstract

This study investigates the verbal and visual presentation of text across manuscript and print media through the concept of paratext. The term collectively refers to the various textual and visual elements which surround the main text in a book, and guide its use and reception. The aim of the study is to critically evaluate the paratext framework in the context of handwritten and printed English texts from the late medieval and early modern periods, and to further develop the theoretical and methodological applications of the paratext framework to this material. In addition to the theory of paratext, this dissertation contributes to the wider study of the materiality of text and our understanding of late medieval and early modern authorship.

The approach taken in this study is philological and informed by textual scholarship; palaeographical and codicological methods are also used in the analyses. The material for the study comprises fifteen manuscript copies and three early printed editions of John Trevisa’s Middle English translation (1387) of Ranulph Higden’s Polychronicon. By comparing the paratextual matter across the different material manifestations of the work, the study explores how authors and book producers conceptualised paratextuality and attempted to guide the readers. The analyses focus on four major paratextual devices: prefatory and end matter, indices, marginal annotation, and elements of page layout, which includes text-organising devices as well as decoration and illustration.

The study shows that pre-modern book producers had an understanding of paratextuality as a phenomenon related to but separate from textuality. Various paratextual elements demonstrate how scribes, printers and other producers of the new copies balanced between producing the abstract text of the work accurately and improving the usability or desirability of the physical copy. Possibly for this reason, the indices were found to be particularly prone to changes. The producers’ interpretations of the structure of the text, and the relationships between text and paratext, are visible in the visual and textual presentation.

Väitöstutkimuksessa tarkastellaan paratekstikäsitteen avulla tekstin sanallisen ja visuaalisen esittämisen keinoja käsikirjoituksissa ja varhaisissa painetuissa kirjoissa. Parateksti viittaa kaikkiin kirjassa varsinaista tekstiä ympäröiviin tekstuaalisiin ja visuaalisiin elementteihin, jotka ohjaavat lukijan tulkintaa ja kirjan käyttöä. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kriittisesti paratekstiviitekehyksen soveltuvuutta käsikirjoitusten ja kirjapainon varhaisvaiheiden aikakaudella tuotettuun englanninkieliseen aineistoon sekä kehittää viitekehyksen teoreettisia ja metodologisia sovelluksia tässä aineistossa. Paratekstiteorian lisäksi tutkimus tarjoaa uutta tietoa materiaalisesta tekstistä sekä tekijyydestä myöhäiskeskiajalla ja varhaismodernilla ajalla.

Tutkimuksen alana on filologia ja sen teoreettinen viitekehys ammentaa tekstuaalitieteistä. Aineiston analysoinnissa käytetään myös paleografisia ja kodikologisia menetelmiä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu John Trevisan latinasta keskienglanniksi kääntämän Polychronicon-maailmanhistorian (1387) käsikirjoituskopioista, yhteensä viisitoista käsikirjoitusta, ja kolmesta varhaisesta painetusta laitoksesta. Vertailemalla paratekstin piirteitä yhden teoksen eri materiaalisissa ilmentymissä tutkimus selvittää, miten teoksen tekijät ja kirjatuottajat käsittivät paratekstuaalisuuden ja hyödynsivät sitä lukijoita ohjatessaan. Analyysi keskittyy erityisesti neljään paratekstityyppiin: alku- ja loppusanat, hakemistot, reunahuomautukset sekä sivun asettelun piirteet, joihin sisältyvät tekstin jäsentäminen sekä koristelu ja kuvitus.

Tutkimus osoittaa, että varhaisilla tekstintuottajilla oli käsitys paratekstuaalisuudesta tekstiin liittyvänä mutta siitä erillisenä ilmiönä. Eri paratekstielementit osoittavat, miten kopioitsijat, painajat ja muut kirjatuottajat pyrkivät toisaalta toisintamaan teoksen tekstin tarkasti, toisaalta parantamaan fyysisen kirjan käytettävyyttä tai houkuttelevuutta. Luultavasti tästä johtuu, että hakemistot olivat aineistossa erityisen alttiita muutoksille. Tuottajien omat tulkinnat tekstin rakenteesta sekä tekstin ja paratekstin suhteista tulevat esiin visuaalisissa ja tekstiä jäsentävissä elementeissä.